maanantai 10. elokuuta 2015

2312

Kirjoittaja: Kim Stanley Robinson
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Orbit Books
Sivumäärä: 561

Vuosi 2312. Ihminen on laajentanut asuinaluettaan universumissa myös Merkuriukseen, Venukseen ja Marsiin sekä Saturnuksen ja Jupiterin kuihin Maan lisäksi. Tekniikka on edistynyt siinä määrin, että on saavutettu 2% nopeus valonnopeudesta. Ihmisillä on nyt mahdollisuus saada oma qube, kvanttitietokone, liitettynä ruumiiseen. Erilaiset aivoihin pistoksella annettavat aineet ja kaikennäköiset kirurgiset muokkaukset ovat yleistyneet. Elinikä on pidentynyt 200 vuoteen.

Tämä on tosin mahdollista vain harvoille. Suurin osa ihmisistä - 11 miljardia - asuvat liikakansoitetulla maapallolla ja vain haaveilevat huipputekniikasta ja avaruuselämästä.

Kim Stanley Robinsonin 2312 on äärimmäisen mielenkiintoinen kuvitelma siitä, miltä ihmiskunnan tulevaisuus näyttää noin kolmensadan vuoden päästä. Juoni on kuitenkin hyvin hatara ja epäselvä: kirjan luettuani minulla ei oikeastaan ollut aavistustakaan mitä siinä tapahtui. Myöhemmin Wikipediasta juoniselosteen luntattuani en ollut silti hullua hurskaampi. Juoni on sekava ja epälooginen ja jättää kohtuuttoman määrän aukkoja. Tuntuukin, että 2312 on kirjoitettu lähes yksinomaan siksi, että kirjailija voisi kertoa yhden fiktiivisen näkemyksen siitä, miltä tulevaisuus näyttää.

Tulevaisuuskuvassan Kim Stanley Robinson käsittelee erityisesti tekniikkaa ja sukupuolta. Tekniikka mahdollistaa ihmisenkaltaiset humanoiditietokoneet, qubejen asentamisen ja niiden persoonallisuuden määrityksen, yliluonnollisen pitkän elinajan. Onko ihminen enää ihminen sen jälkeen, kun tälle on tehty toistuvia kirurgisia operaatioita ja tähän on asennettu tekoälyä ja tämä pystytään jopa rakentamaan lähes täydellisesti synteettisesti? Mikä erottaa ihmisen humanoidista? Missä menee raja? Sukupuoli on myös muuttunut: kirurgia mahdollistaa ihmiselle molempien biologisten sukupuolten elimet. Tässä muuten käy ilmi englannin kielen vajavaisuus: vaikka sukupuoli olikin teoksessa hyvin liukuva käsite (esimerkiksi erääseen hahmoon viitataan sanoilla 'eniten nainen'), englannissa on silti pakko määritellä hahmolle sukupuoli persoonapronominien he ja she kautta. Suomeksi kirjoitetussa kirjassa tätä ei olisi. Mielenkiintoista Robinsonin kirjassa on kuitenkin tähän liittyen se, että vaikka kirjailija on selkeästi yrittänyt tuoda esille sukupuolen moninaisuutta ja tulevaisuuden mahdollisuutta olla olematta mitään sukupuolta, kaikkia sukupuolia tai jotain siltä väliltä, ovat hahmot silti selkeästi sukupuolittuneita joko miehiksi tai naisiksi.

Vaikka kirja onkin juoneltaan ala-arvoinen, niin mikäli tulevaisuuskuvitelmat ja mielikuvituksellinen edistyminen kiinnostavat, niin suosittelen kirjaa lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti