tiistai 29. syyskuuta 2015

Leijat Helsingin yllä

Kirjoittaja: Kjell Westö
Suomentaja: Arja Tuomari
Julkaistu: 1996 (suomennos 1996)
Alkuperäinen nimi: Drakarna över Helsingfors
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 527

Leijat Helsingin yllä kertoo suomenruotsalaisen helsinkiläisperheen, Bexarien, vaihteista pääosin perheen nuorimmaisen pojan, Rikun, silmin. Isä Henrik uppoutuu yhä enemmän työhön, äiti Benita yrittää rakastaa lapsia ja pitää perhettä kasassa, isoveli Danilla menee välillä lujaa ja välillä vielä lujempaa, isosisko Marina lähtee koiran kanssa lenkille aina riidan sattuessa. Riku havannoi tätä kaikkea teoksen kertojana - joskin myös Marina pääsee myös kirjan toisessa osassa ääneen.

Kjell Westö on yksi lempikirjailijoistani, ja säästinkin Leijat Helsingin yllä mukaani lomamatkalle. Tälläkään kertaa en pettynyt! Leijat Helsingin välillä on tyylillisesti teosten Missä kuljimme kerran ja Isän nimeen välimaastosta: hahmokavalkadi ei ole yhtä laaja kuin ensimmäiseksi mainitussa, mutta ei myöskään keskity niin tiiviisti vain yhteen perheeseen kuin jälkimmäinen. Oikeastaan tässä oli paljon samaa kuin romaanissa Isän nimeen, ja mietinkin, miksi Leijat Helsingin yllä tuntui silti niin paljon paremmalta kuin kyseinen teos. Päädyinkin siihen, että Isän nimeen oli hienoinen pettymys ainoastaan lukuformaattinsta takia: luin kirjan puhelimelta junassa, Leijat Helsingin yllä taas oli perinteisenä kirjana mukana. E-kirjat ovat kyllä käteviä, mutta oikea kirja on aina oikea kirja! Ilmeisesti se heijastuu myös lukukokemukseen paljon enemmän kuin ajattelin.

Westön teoksen Leijat Helsingin yllä yksi mielenkiintoisimmista henkilöistä on Rikun isosisko Marina eli Marsu. Marsu on aluksi vain sivuhenkilö, mutta kasvaa romaanin edetessä yhdeksi päähenkilöistä. Hän tuntuu hahmoista aidoimmalta ja samastuttavimmalta, sellaiselta henkilöltä, jonka voisi tavata myös todellisuudessa. Marsu myös kasvaa mielestäni ehkä eniten kirjassa: ulkoisesti kovista leikkivästä epävarmasta tytöstä omaa elämäänsä määrittäväksi naiseksi.

Leijat Helsingin yllä oli täydellistä lomalukemista: pitkä tiiliskivi, johon uppoutua. Vaikka romaani ei olekaan sävyltään kepeä tai leikkisä, ei se silti ole yhtä vakava ja surumielinen kuin esimerkiksi Missä kuljimme kerran, jota voisi melkein luonnehtia murhenäytelmäksi alusta loppuun. Hieno kirja, upeita hahmoja ja hyvä lukukokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti