tiistai 6. lokakuuta 2015

Helsinki 12

Kirjoittaja: Tuomas Vimma
Julkaistu: 2004
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 314

"Verottajan ja lakimiesten jäljeltä mulle jäi vajaat neljä mildeä. Sinä päivänä kun ne massit olivat pamahtaneet tililleni, me oltiin systerin kanssa päätetty että jatkaisimme elämäämme mahdollisimman samalla tavalla kuin aiemmin. Raha ei muuttaisi meitä. Systeri saisi käydä koulunsa kiltisti loppuun ja etsiä sitten itselleen jonkun siistin sisäduunin. Fyrkat me käytettäisiin fiksusti. Ostettais molemmille pienet kaksiot ja loput sijoitettaisiin Suomen valtion tuotto-obligaatioihin ja metsäfirmojen osakkeisiin. Kuusi päivää myöhemmin heräsin Riosta hotellihuoneesta kolmen sambantanssijatarsiskoksen välistä. Systeri löytyi kuukauden etsimisen jälkeen Richard Bransonin huvilalta Necker-saarelta. Se siitä päätöksestä."

Nimettömäksi jäävä kertoja on ylipalkattu, alityöllistetty mainosalalla työskentelevä nuorimies, jolta puuttuu paitsi oikea osaaminen myös työmoraali. Tuomas Vimman esikoisromaani Helsinki 12 kertoo 1990-luvun media-alan noususta ja kuvaa pintoliitäjäpäähenkilöiden elämää rahan, viinan, seksin, väkivallan ja huijausten pyörteessä.

Ensimmäinen fiilis kirjan luettuani oli "mitä mä just luin" ja "well, that escalated quickly". Helsinki 12 alkaa kirjan lopputapahtumiin verraten suhteellisen hitaasti ja leppoisasti, mutta yhtäkkiä tapellaan kuin viimeistä päivää ja kaivetaan laittomat aseet esiin. Tuomas Vimman teoksen maailma on myös hyvin hämmentävä ja mielikuvituksellinen: saimaannorpannahkaisia käyntikorttikoteloita, suunnattoman rikkaita teini-ikäisiä, liki kaikilla mahdollisilla taidoilla ja tiedoilla varustettuja hahmoja ja huumekauppaa.

Oli oikeastaan hassu yhteensattuma, että juuri ennen tämän kirjan lukemista luin Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan. Vimman romaanin "motto" on nimittäin Oscar Wilden teoksen esipuheesta poimittu sitaatti: "Ei ole olemassa moraalisia tai moraalittomia kirjoja. Kirjat ovat joko hyvin tai huonosti kirjoitettuja. Ei muuta." Vimman Helsinki 12 onkin kuin 1990-luvulle sijoittuva Dorian Grayn muotokuva: kertomus dekadenssista ja nautinnonhakuisesta elämästä.

Mielestäni yksi kirjan mielenkiintoisimmista aspekteista oli kirjan ajankuvaus. Kirja sijoittuu 1990-luvulle, ja vaikka monet tapahtumat voisivat tapahtua 2010-luvullakin, ei Helsinki 12 ole kuitenkaan täysin ajaton. Langatonta nettiä ei teoksessa ole (päähenkilö kytkee kannettavansa Ethernet-kaapeliin saadakseen internetin), Samoin Nokian 8210-puhelimet ovat teoksessa kännykkätekniikan huippuja. Eletään myös markka-aikaa.

Romaanin Helsinki 12 suurin "erikoisuus" lienee se, että se on kirjoitettu hyvin puhekieliseen tyyliin, pääosin slangilla. Tosin alun jälkeen slangikin jää vähemmälle: kirjan ensisivuilla täytyi oikein keskittyä ymmärtääkseen kaikki slangisanat, loppumetreillä luetunymmärtämisessä ei ollut ongelmia ollenkaan. Täytyy sanoa, että ruotsinkielentaito auttoi huomattavasti! Slangin ymmärtämisessä suurimmat haasteet johtuivat ensinnäkin siitä, että teos on jo yli kymmenen vuotta vanha - kielihän elää jatkuvasti - ja myös siitä, että ulkosuomalaisena monet slangisanat jäävät helposti tuntemattomiksi, kun niitä ei kuule missään. Pidin kuitenkin tästä kieliasusta, sopi teoksen henkeen täydellisesti.

Palatakseni teoksen "mottoon": jos nyt hyväksytään kyseinen sitaatti, niin sen perusteella sanoisin Tuomas Vimman romaanin Helsinki 12 olevan hyvin kirjoitettu kirja. Kuten Lauri Sihvonen toteaa arvostelussaan, Helsinki 12 on kuin kirjallinen toimintaelokuva. Vie mukanaan, ja on oikein hyvää viihdettä, vaikka kirja ei kyllä juuri sen syvällisempiä ajatuksia herätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti