perjantai 2. lokakuuta 2015

Stylesin tapaus

Kirjoittaja: Agatha Christie
Suomentaja: Paavo Lehtonen
Julkaistu: 1920 (suomennos 1970)
Alkuperäinen nimi: The Mysterious Affair at Styles
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 207

Sodassa haavoittunut kapteeni Hastings kutsutaan ystävänsä John Cavendishin kotiin, Stylesin kartanoon. Tai oikeammin ystävänsä Johnin äitipuolen, hiljattain uusiin naimisiin menneen Emily Inglethorpin omistamaan kartanoon. Kukaan ei tunnu pitävän uudesta äitipuolen uudesta miehestä, Alfred Inglethorpista - kaikkein vähiten taloudenhoitaja Evie Howard. Stylesissa tapahtuu kuitenkin kummallinen tapaus: Emily Inglethorp kuolee strykniinimyrkytykseen. Aviomies vaikuttaa ilmeiseltä syylliseltä, mutta tällä on vedenpitävä alibi.

Stylesin tapaus on ensimmäinen Agatha Christien dekkari, jossa lukija tutustutetaan belgialaiseen yksityisetsivään ja salapoliisiin, Hercule Poirotiin. Stylesin tapaus on myös kirjailijan ensimmäinen julkaistu romaani. Teoksen minäkertojana toimii kapteeni Hastings, mutta Poirot on kiistämättä tarinan päähenkilöitä.

Hercule Poirotin ensiesiintymistä kuvataan kapteeni Hastingsin mukaan näin:

"Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään hyvin arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan muotoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat hyvin jäykät ja sotilaalliset. Hänen asunsa oli miltei uskomattoman huoliteltu; tomuhiukkanen olisi varmaan tuottanut hänelle suurempaa tuskaa kuin luodinreikä... Tämä merkillinen, keikarimainen pikku mies oli aikanaan ollut Belgian poliisivoimien suurimpia ylpeyksiä. Hänen salapoliisinvainunsa oli ollut ainutlaatuinen, ja hän oli saavuttanut useita suurvoittoja selvittäessään aikansa ongelmallisimpia rikostapauksia."

Hercule Poirot on siis heti ensisivuilta itsevarma, keikarimainen hahmo, joka rakastaa draamaa ja joka tuntee itsekin varsin hyvin oman maineensa taitavana salapoliisina. Huvittavaa tässä ensimmäisessä kirjassa on se, että Hastings tuntuu pitävän Poirotia jo parhaat päivänsä nähneinä - arvio, joka osoittautuu paitsi Stylesin tapauksessa, myös muissa Christien Poirot-dekkareissa vääräksi.

Stylesin tapaus on yksi suosikeistani Christieltä, vaikka sisällöltään ja juoneltaan se on hyvin samantapainen kuin monet muut kirjailijan teokset. Vääriä johtolankoja, salailevia hahmoja, päärikoksesta irrallaan olevia rikoksia - ja lopulta syyllisen kiinnisaaminen ja pienimpienkin yksityiskohtien toisiinsa sovittaminen.

Agatha Christien Stylesin tapaus kannattaa siis ehdottomasti mielestäni lukea. Taattua Christietä!

4 kommenttia:

  1. Vaikka Christie tuotti 20-luvulla joitain hudintapaisiakin niin on silti hienoa että heti ensimmäisenä kirjanaan teki näin hyvän arvoitusdekkarin, tämä on tosiaan lajityypin erinomaisempia edustajia.
    (vaikka myöhemmin kai kirjailija jäi harmittelemaan että teki Poirotista tässä liian vanhan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, osa Christien dekkareista tuntuu olevan hyvin samankaltaisia ja vähän mitäänsanomattomia, mutta tämä on kyllä hyvä!

      Poista
  2. Enpä ole tainnut tätä Poirot-tarinaa lukeakaan! Selvästi olisi nyt kaipuuta kyllä hyvälle arvoitusdekkarille, taidan kaivella kodin hyllyä ja etsiä sieltä vähän Christietä luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Suosittelen kyllä tätä (ja samoin Esirippua), aloittavat ja päättävät Poirotit hienosti.

      Poista