maanantai 30. marraskuuta 2015

Pauli on koditon

Kirjoittaja: Anni Swan
Julkaistu: 1946
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 157

Pieni Pauli tuodaan postin mukana Kurkialan kartanoon. Kartanon emäntä, Anna, huomaa heti Paulin yhdennäköisyyden kadonneen serkkunsa Elmerin kanssa ja haluaa ottaa pojan kasvatikseen ja lopulta adoptoida tämän laillisesti. Annan äitipuoli Miila kuitenkin vastustaa Paulin aseman laillistamista, ja salakavalasti toimittaa pojan köyhään perheeseen asumaan. Vuosien ajan Pauli on koditon, kunnes kohtalo puuttuu peliin...

Anni Swanin lasten- ja nuortenkirjasarja Kootut kertomukset toiseksi viimeinen osa Pauli on koditon toistaa samoja teemoja kuin monet muut saman sarjan teoksista. Esimerkiksi kirjassa Tottisalmen perillinen on sama kantava juoni: herrasväkeen kuuluva henkilö luulee kuuluvansa rahvaaseen, mutta lopulta ilkeät juonittelijat saavat palkkansa, paha saa palkkansa ja hyvä voittaa.

Olen lukenut Pauli on kodittoman vain kerran aikaisemmin, joskus ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Silloin muistan, etten oikeastaan pitänyt teoksesta: nyt uudelleenlukukerralla en kyllä tiedä mistä tuo johtui. Tästä johtuen tämä kirja ei ollut niin mukava lukukokemus kuin muut sarjan kirjat, sillä se ei tuonut samanlaista nostalgiaa mukanaan.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jasmiini

Kirjoittaja: Inga Ābele
Suomentaja: Anniina Hankkio
Julkaistu: 2003 (suomennos 2007)
Alkuperäinen nimi: Jasmīns
Kustantaja: Kirja kerrallaan
Sivumäärä: 191

"Vanhassa, ränsistyneessä, moneen kertaan joen tulvimassa Ekan talossa kohtaavat sukupolvet ja pitkään vaiennetut sydämet. Yhden helteisen päivän aikana purkavat tunteitaan dementoitunut isoäiti, hänen maailmaa kiertänyt tyttärensä ja epätoivoisesti taloa kannatteleva tyttärentytär."

"Täytyy pysyä sen rinnalla, jonka kanssa jakaa kohtalonsa, eikä sen... jonka kanssa huvittaa."

Inga Ābelen näytelmä Jasmiini on kertomus Latviasta, jossa perheen naiset kolmessa sukupolvessa kohtaavat yhtä aikaa toisensa ensimmäistä kertaa vuosiin. Teos on kuvaus eri ikäisten naisten kokemuksista, suvun ongelmista, jokapäiväisestä elämästä.

Jasmiinin nimikkopäähenkilö on Jasmīne, tyttärentytär. Jasmīne ei pidä ainoastaan näytelmää koossa, vaan myös sukuaan. Hän huolehtii isoäidistä laittaen omat tunteensa äitiään kohtaan syrjään, suojelee miestään velkojilta ja hoitaa alivuokralaiset. Kun Jasmīnen äiti palaa takaisin kotiin muutaman vuoden maailmalla kiertelyn jälkeen, alkaa kaikki kuitenkin pikkuhiljaa purkautua, kun äiti ja tytär puhuvat asioita halki.

Inga Ābelen Jasmiini oli mielenkiintoinen lukukokemus ja kurkistus Latviaan, mutta en silti pitänyt näytelmästä kovinkaan paljon.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Haikaroiden arvoitus

Kirjoittaja: Jean-Christophe Grangé
Suomentaja: Ville Keynäs
Julkaistu: 1994 (suomennos 2001)
Alkuperäinen nimi: Le vol des cigognes
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 332

Nuori Louis Bulgaria palkataan selvittämään ökyrikkaan lintuharrastaja Max Böhmin pulmaa: kaikki muuttohaikarat eivät palaakaan enää etelästä. Mennessään tapaamaan Böhmiä, Louis löytää tämän kuolleena. Tästä huolimatta Louis alkaa tutkimaan asiaa, ja haikaroiden jäljet vievät tämän Ranskasta Israeliin, Turkin ja Bulgarian kautta aina Keski-Afrikan tasavaltaan asti. Ja kun totuus haikaroiden katoamisen takana paljastuu, on se uskomaton ja kauhea...

Lisäsin Jean-Christophe Grangén Haikaroiden arvoituksen lukulistalle ainoastaan sen takia, että osa kirjan tapahtumista sijoittui Keski-Afrikan tasavaltaan. Oli nimittäin aika vaikea löytää kyseiseen maahan sijoittuva kirja Maailmanvalloitustani varten! Kun aloin lukea Haikaroiden arvoitusta, dekkari koukutti kuitenkin ensi sivuista lähtien.

Teos oli ehkä silti minulle vähän turhan rankka. Ei siinä varsinaisesti ollut mitenkään graafisesti kuvailtua väkivaltaa tai muita kauheuksia, mutta välillä jutut menivät niin raaoiksi (vaikka kuvailu pysyi lievänä!) että puistatti. Hyvin kirjoitettu kirja, mutta jäi kyllä kummittelemaan. Hienoista miinusta (vaiko plussaa?) siitä, että arvasin jossain välissä tulevat juonenkäänteet ja pääsyyllisen etukäteen.

Jean-Christophe Grangén Haikaroiden arvoitus on siis taitavasti kirjoitettu teos, mutta koska aiheet olivat niin rankkoja ja lukukokemus ei sen takia ollut ihan parhaita, en tiedä voiko kirjaa varsinaisesti sanoa hyväksi kirjaksi. Jos ei kuitenkaan pienestä hetkahda, niin Haikaroiden arvoitus on mielenkiintoinen ja erilainen dekkari!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Vuoret tulivat lähelle

Kirjoittaja: Jordan Raditškov
Suomentaja: Asser Lavikkala
Julkaistu: 1977 (suomennos 1981)
Alkuperäinen nimi: Praška
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 177

"Joen rannalla vuorten kainalossa on kylä jossa elämä pyörii itsensä ympärillä kuin omaa häntäänsä tavoitteleva koira. Tulvayönä häviää kylästä nuorukainen Levatško jättäen jälkeensä vain muistivihkon."

Kirjailija löytää Levatškon vihon, ja sitä lukiessaan ja tulkiessaan alkaa hahmottaa paitsi Levatškon, myös tämän kyläläisten elämää.

Jordan Raditškovin Vuoret tulivat lähelle on kertomus sijoittuu Bulgariaan, pieneen Mäkylän kylään. Teoksessa bulgarialainen kansa, sen paikallinen elämä ja perinteet tulevat lähelle kirjan fiktiivisen päähenkilön kautta. Vuoret tulivat lähelle on mielenkiintoinen lisäys Maailmanvalloitus-haasteeni kirjoihin. Aina on kiintoisaa lukea uudesta maasta kertova (tai sinne sijoittuva) kirja, mutta kaikista parhaimman kurkistusikkunan kyseiseen maahan saa kun lukee teoksen paikalliselta kirjailijalta. Jordan Raditškovin Vuoret tulivat lähelle on kuin pienoismatka bulgarialaiseen pikkukylään.

torstai 26. marraskuuta 2015

The Silence and the Roar

Kirjoittaja: Nihad Sirees
Kääntäjä: Max Weiss
Julkaistu: 2004 (käännös 2013)
Alkuperäinen nimi: Al Samt Wal Sakhab
Kustantaja: Pushkin Press
Sivumäärä: 162

Nihad Sireesin The Silence and the Roar on kertomus maasta, jossa nimetöntä diktaattoria juhlitaan. Syyrialaisen Sireesin teos kertoo kuitenkin selkeästi kirjailijan kotimaasta. The Silence and the Roar on verrattain uusi, edelleen ajankohtainen teos.

Kirjan päähenkilö on Fathi - kirjailija itsekin - joka harhailee pitkin kaupungin katuja tyttöystävänsä ja äitinsä luo. Fathi yrittää vain jatkaa jokapäiväistä, tavanomaista elämäänsä, mutta diktatuurin runtelemassa maassa se ei onnistu. The Silence and the Roar on lyhyt, mutta vahva kirja diktatuurista ja sen vaikutuksista tavallisiin ihmisiin. Fathin hahmon kautta lukija saa kurkistusikkunan Syyriaan.

Viikko 25 - Hahmo, johon samastut eniten

Tämä on vaikea! Harvemmin samastun hahmoihin kovinkaan paljon: tottakai monet piirteistä tuntuvat samastuttavilta. Vaikea sanoa suoralta kädeltä hahmoa, johon olisin samastunut niin paljon, että se sopisi tähän kategoriaan. Hetken mietittyäni mieleen tulevat kuitenkin Astrid Lindgrenin tyttökirjat, Riitta-Maija keventää sydäntään sekä Kerstin ja minä. Samastun sekä Riitta-Maijaan että Barbroon. Tähän on moniakin syitä. Astrid Lindgrenin tyttökirjojen maailma on arkinen ja tavallinen. Vaikka kirjat sijoittuvatkin aikaan, jolloin vanhempanikaan eivät olleet syntyneet, ei niiden maailma ole niin kaukainen kuin esimerkiksi L.M. Montgomeryn tai Louisa M. Alcottin tyttökirjat, jotka sijoittuvat vielä kauemmaksi menneisyyteen. Sekä Riitta-Maija ja Barbro ovat myös samankaltaisia kuin minä esimerkiksi perheidensä suhteen. Riitta-Maija on viiden lapsen perheestä, kuten myös minä, joten samastun helposti Riitta-Maijan maailmaan. Barbro puolestaan on läheinen kaksoissisarensa Kerstinin kanssa: vaikka minulla ei ole kaksoissisarta, kaksi vuotta nuorempi siskoni on yksi parhaista ystävistäni. Riitta-Maijan ja Barbron huolet ovat niin kotoisia: ystävyyssuhdekiemuroita, koulu- ja työstressiä. Samastuttavia ja herttaisia hahmoja!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Iris rukka & Kaarinan kesäloma

Iris rukka
Kirjoittaja: Anni Swan
Julkaistu: 1916
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 189

Kaarinan kesäloma
Kirjoittaja: Anni Swan
Julkaistu: 1918
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 156

Teoksessa Iris rukka Iris Klewe elää kasvattivanhempiensa - sisarusten Tanelin ja Seren - kanssa pienessä mökissä. Iriksen äiti on kuollut, isä kiertelee ulkomailla viulunsoittajana. Tytön elämä muuttuu täysin, kun rikas eno Heinonen Helsingistä ilmoittaa ottavansa Iriksen luokseen, jotta tämä saisi käydä koulua. Heinosten varakkaassa kodissa Iristä odottaa aivan uudenlainen ympäristö. Elämä muuttuu uudestaan kokonaan, kun eno Heinonen ajautuu vararikkoon ja kuolee mielenliikutuksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Nyt Heinosten perhe joutuu pitämään täysihoitolaa: Alina-tädin ottaessa Iriksen kasvatuksen vastuulleen myös Iris saa jäädä perheeseen.

Kaarinan kesäloma puolestaan kertoo Iris rukasta tutun täysihoitolaisen Kaarina Holstin kesälomasta. Kaarinan isä on sairastunut, ja säästääkseen vanhempiansa turhilta kuluilta, Kaarina ottaa kotiopettajan paikan vastaan kunnallisneuvos Tullan kodissa. Kesälomasta ei tulekaan pelkkää lomaa, sillä Kaarinaa kohdellaan kuin halvinta palkollista ja lisäksi talon omat lapset ovat ajoittain pahankurisia ja vallattomia...

Anni Swanin tyttökirjat Iris rukka ja Kaarinan kesäloma ovat herttaisen viattomia vanhanajan nuortenkirjoja. Iris rukassa on Anni Swanin kirjoille tyypillinen Tuhkimo-asetelma: köyhä, orpo lapsi pääsee varakkaiden ihmisten pariin ja saa lopulta osakseen rikkautta ja löytää vanhempansa tai juurensa. Kaarinan kesäloma on puolestaan Kootut kertomukset -sarjan teoksista kenties opettavaisin. Kaarina joutuu kasvamaan kotiopettajakesänsä aikana paljon, ottamaan vastuuta ja myös kääntämään toisen posken. Teoksen lopussa Kaarina toteaakin, että kesä ei ehkä ollut mukava, mutta opettavainen se oli.

Kaiken kaikkiaan sekä Iris rukka ja Kaarinan kesäloma olivat hauskoja ja nopeita lukea. Oli mukava palata näiden kirjojen pariin: pian olen lukenut koko Anni Swanin Kootut kertomukset -sarjan näin vähän vanhempana.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Hiekkakirja

Kirjoittaja: Jorge Luis Borges
Suomentaja: Pentti Saaritsa
Julkaistu: 1970 & 1975 (suomennos 2003)
Alkuperäinen nimi: El informe de Brodie & El libro de arena
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 190

Jorge Luis Borgesin Hiekkakirja koostuu kahdesta käännetystä novellikokoelmasta: Brodien selonteosta (El informe de Brodie) ja Hiekkakirjasta (El libro de arena). Novellikokoelma on välillä myös hieman esseemäinen, sekä sekoittaa realismia ja fantastisia aineksia.

Odotin kovasti tämän teoksen lukemista. (Olin oikeastaan valinnut Maailmanvalloitus-haastetta varten erityisesti eri Etelä-Amerikan maihin sijoittuvia teoksia, joita on joko kehuttu paljon tai jotka ovat klassikkomaineessa - tai näitä molempia. Jorge Luis Borgesin Hiekkakirja ei ollut poikkeus.) Pettymyksekseni en pitänyt tästä kirjasta lainkaan! Hiekkakirja ei iskenyt, en pysynyt novelleissa mukana ja kaiken kaikkiaan teos oli lattea lukukokemus. Minun on muuten hirveän hankala tuomita näitä klassikkokirjoja, joten kai tähänkin on sanottava, että ehkä joskus toiste paremmalla onnella. Toisessa tilanteessa, toisessa mielentilassa tämä kirja olisi voinut aueta ihan eri tavalla. Rehellisyyden nimissä on tosin sanottava että tuskin tartun Hiekkakirjaan enää toiste.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Setäni arvo siitä nousee

Kirjoittaja: Fazil Iskander
Suomentaja: Tuomo-Pekka Kalliomäki
Julkaistu: 1986 (suomennos 1989)
Alkuperäinen nimi: Pассказы (Rasskazy)
Kustantaja: SN-kirjat
Sivumäärä: 182

Setäni arvo siitä nousee sijoittuu Gruusiaan, Mustan meren rannalle. Georgialainen pikkupoika Tsik, tämän hullu setä ja tiukka täti ovat kahdeksan kertomuksen päähenkilöitä.

Fazil Iskanderin teos Setäni arvo siitä nousee on humoristinen kertomussarja, jossa kielet, kulttuurit, idyllisyys ja vastarinta virkavaltaa kohtaan sekoittuvat.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Flamingon viimeinen lento

Kirjoittaja: Mia Couto
Suomentaja: Sanna Pernu
Julkaistu: 2000 (suomennos 2001)
Alkuperäinen nimi: O último voo do flaming
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 224

"Siinä se, alaston, kylmä tosiasia: keskelle Tizangaran kylään johtavaa valtatietä oli ilmestynyt irtonainen penis. Se oli turpea ja lötkötti orpona."

Tizangaran kylän asukkaat Mozambikissa ovat ymmällään: YK-miehet ovat alkaneet räjähdellä. Tapausta yritetään selvitellä useampien tahojen toimesta, mutta mysteeri ei ota selvitäkseen.

Mia Couton Flamingon viimeinen lento on humoristinen teos, joka kuvaa outojen räjähtelytapausten lisäksi kolonialismin ja sisäisten konfliktien seurauksia paikallisten elämään. Mia Couto kuvaa Mozambikia pienen kylän asukkaiden kautta, hassusti, mutta vakavia aiheita käsitellen.

Itse en kuitenkaan pitänyt Flamingon viimeisestä lennosta: teos jäi etäiseksi ja sekavaksi.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Mustan vuoren varjossa

Kirjoittaja: Rex Stout
Suomentaja: Olli-Pekka Rönn
Julkaistu: 1954 (suomennos 1987)
Alkuperäinen nimi: The Black Mountain
Kustantaja: Viihdeviikarit
Sivumäärä: 189

"Vanhat tuttavamme Nero Wolfe ja Archie Goodwin törmäävät niin visaiseen juttuun, että Wolfe vastoin kaikkein pyhimpiä periaatteitaan jättää rakkaat orkideansa ja 35. Läntisen kadun asuntonsa. Ensi kertaa elämässään tämä mukavuudenhaluinen mestarietsivä on valmis ottamaan millaisia riskejä tahansa, menemään minne tahansa - peräti lentokoneeseen - saadakseen läheisimmän ystävänsä murhaajan satimeen. Tehtävä edellyttää jopa vuoristokiipeilyä, joka saa sentään monessa mukana olleen Archienkin pyörittämään päätään. Ja mitä onkaan se omituinen kieli, jota Wolfe mongertaa niin sujuvasti tässä jumalanhylkäämässä maassa?"

Rex Stoutin päähenkilö Nero Wolfe seikkailee romaanin Mustan vuoren varjossa lisäksi useammassa kymmenessä dekkarissa. Mielenkiintoista on se, että Wikipedia tiesi valistaa, että pääsääntöisesti Nero Wolfe ei poistu New Yorkissa sijaitsevasta asunnostaan juuri lainkaan. Assistentti Archie Goodwin hoitaa likaiset hommat, Wolfe puolestaan keskittyy aivotyöhön. Teoksissa on siis vahva Holmes ja Watson tai Poirot ja Hastings -asetelma.

Mustan vuoren varjossa muodostaa kuitenkin poikkeuksen. Vanhan ystävän murha järkyttää Nero Wolfea niin paljon, että hän päättää jättää asuntonsa ja matkata synnyinsijoilleen Montenegroon selvittämään murhaa. Tämä kirja on siis poikkeava verrattuna muihin Rex Stoutin Nero Wolfe -kirjoihin, vaikka muuten teos on ilmeisesti Nero Wolfe -klassikko.

Rex Stoutin Mustan vuoren varjossa oli sellainen perinteinen old school -dekkari. Itseeni tämä ei osunut eikä uponnut.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ram-sarja

Ram ja linnunkuvainen ruukku
Kirjoittaja: Maijaliisa Dieckmann
Julkaistu: 1993
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 135

Ram löytää synnyinsijansa
Kirjoittaja: Maijaliisa Dieckmann
Julkaistu: 1994
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 104

Ram, tähtien tytär
Kirjoittaja: Maijaliisa Dieckmann
Julkaistu: 1996
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 138

Ram elää isonsa, emonsa, pikkuveljensä Jamin ja pikkusiskonsa Rääpäleen kanssa saarella olevassa kylässä. Kylän väki saa elantonsa luonnosta, metsästämällä, keräämällä ja kalastamalla. Eräältä metsästysretkeltä palattaessa ison ja emon ruuhi kaatuu: molemmat hukkuvat, vauva-Rääpäle mukanaan. Ramin täytyy ottaa vastuu veljestään Jamista, mutta huolia tuottavat naapurikodan kiukkuinen Ele ja vanhempien arvoituksellinen lähtö synnyinsijoiltaan. Onneksi Ramilla on ystävänsä Reta, ja Retan isovelipuoli Kara, sudentappaja.

Satuin lukemaan Todella vaiheessa -blogin Reta Anna Marian esittelysivua, ja lukiessani Retan nimimerkin taustoja muistin yhtäkkiä itsekin lukeneeni Ram-sarjan ala-asteikäisenä. Silloin Ramin ja Karan romanssi ja kivikautinen miljöö olivat mielestäni romanttisinta ikinä, ja tahdoin itsellenikin jotain Ramin seikkailujen tapaista.

Nyt, viitisentoista vuotta myöhemmin, Maijaliisa Dieckmannin Ram-kirjat ovat sukellus vanhoihin lempikirjoihin. Ihan hauska ja viihdyttävä kirjasarja, jonka lukee tunnissa parissa. Ram-sarja ei kuitenkin yltänyt ala-asteikäisenä niihin absoluuttisiin lempikirjoihini, eikä kyllä yltänyt tälläkään kertaa.

torstai 19. marraskuuta 2015

Veronika päättää kuolla

Kirjoittaja: Paulo Coelho
Suomentaja: Sanna Pernu
Julkaistu: 1998 (suomennos 2002)
Alkuperäinen nimi: Veronika decide morrer
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 238

Veronika päättää kuolla. Hän ottaa yliannostuksen unilääkkeitä ja asettuu odottamaan kuolemaa. Mutta kuolema ei saavukaan: sen sijaan Veronika päätyy Viletteen, pahamaineiseen mielisairaalaan Sloveniassa. Mielisairaalassa Veronika saa tietää, että hänen sydämensä on vahingoittunut pysyvästi itsemurhayrityksestä, ja tulee pysähtymään muutaman päivän päästä.

Minun on pitänyt lukea joku Paulo Coelhon teoksista jo pitkään, ja Veronika päättää kuolla tarjosi hyvän tilaisuuden lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - kuittaan tällä nimittäin Maailmanvalloitus-haasteesta Slovenian.

Vaikka Coelhon teoksia on kehuttu paljon, niin Veronika päättää kuolla oli rehellisesti mielestäni aikamoista diipadaapaa. Muka-syvällistä pohdintaa, josta en itse saanut juurikaan irti. Hehkutusten perusteella olin odottanut enemmän ruokaa ajatuksille, mutta romaanin kanssa sai tyytyä vain pariin koskettavaan huomioon. Jotka nekään eivät olleet mitään kovin uutta tai mullistavaa, lähinnä vain hyviä muistutuksia.

Kaiken kaikkiaan Paulo Coelho tuntuu aikalailla samanlaiselta lukukokemukselta kuin Paul Auster: monet muut pitävät, mutta itse en pitänyt ollenkaan. Paul Austerille annoin vielä toisen mahdollisuuden, mutta Paulo Coelholta lukemani teokset saavat jäädä tähän yhteen.

Viikko 24 - Kirja, jonka toivoisit useamman ihmisen lukevan

Tähän täytyy kyllä nostaa Harper Leen To Kill a Mockingbird. Upea teos, joka antaa ajattelemisen aihetta. Koko kirjan sanoman voisi mielestäni kiteyttää lainaukseen, jonka nostin esille viikolla 17. Tätä kirjaa luetaan jo aika laajalti ainakin omassa kotimaassani osana äidinkielenopetusta, mutta mielestäni ajatuksella To Kill a Mockingbirdin lukeminen tekisi hyvää monelle. Kirja muistuttaa inhimillisyydestä ja armahtavaisuudesta sekä siitä, että on helppo tuomita toiset tietämättä näiden todellisia olosuhteita.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Demi-Sec

Kirjoittaja: Max Manner
Julkaistu: 2008
Kustantaja: Minerva
Sivumäärä: 302

Komisario Anna Mäki joutuu juuri ennen lomaansa kohtaamaan ikävyyksiä: kollega kuolee virkatilanteessa ja toinen kollega tekee tapahtuman johdosta itsemurhan. Anna kuvittelee saavansa rentoutua lomalla sisaren luona Luxemburgissa, mutta kaikkea muuta. Siskon miehen työpaikalta löytyy valtavat määrät shampanjapulloihin piilotettua kokaiinia. Anna Mäki vie asian paikallisen poliisin puheille, mutta saakin vain kutsun illallistilaisuuteen. Komisariolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa selvittää huumerikosvyyhtiä itsekseen...

Max Mannerin Demi-Sec on perusdekkari. Toimintaa ja juonenkäänteitä, jännitystä, väkivaltaa ja huumeita. Itse en ole koskaan oikein pitänyt rikoskirjoista joissa a) on poliisi päähenkilönä (symppis yksityishenkilö tai pompöösi yksityisetsivä on parempi!) tai b) ei tapahdu murhaa. Demi-Sec ei siis lähtökohtaisestikaan juuri hurmannut, mutta olihan tämä hyvää viihdettä! Parempaa kuin odotin, vaikka ei kuitenkaan rikoskirjallisuuden parhaimmistoa.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Ollin oppivuodet

Kirjoittaja: Anni Swan
Julkaistu: 1919
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 197

Yhdeksänvuotias kartanonpoika Olli tappelee toverinsa kanssa ja saatuaan asiasta toruja, lähtee karkumatkalle. Matkalla vastaan tulee Ollin aikuinen serkku Kaarle, joka auttaa karkulaista. Myöhemmin Olli saa kuulla Kaarlelta toverinsa kuolleen tappelussa ja vanhempiensa kieltäneen poikansa. Kaarle-serkku tulee apuun ja ottaa Ollin mukaansa Tukholmaan, jossa jättää pojan suutari-Simolinin hoiviin...

Anni Swanin Ollin oppivuodet on perinteinen erityisesti pojille suunnattu tuhlaajapoikatarina. Olli on kiivas poika, joka kuvittelee itsestään liikoja. Karkumatkan venyessä useampaan vuoteen Olli oppii nöyryyden, rehellisyyden  ja ystävällisyyden merkityksen.

Ollin oppivuodet on herttainen vanhanajan poikakirja: näitä Anni Swanin Koottuja kertomuksia on mukava lukea uudestaan näin vanhempana!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Enkelit ja demonit

Kirjoittaja: Dan Brown
Suomentaja: Pirkko Biström
Julkaistu: 2000 (suomennos 2005)
Alkuperäinen nimi: Angels & Demons
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 516

Yksi CERN:in johtavista tutkijoista löydetään kuolleena: tämän rintaan on poltettu Illuminatin merkki. Tutkija ja fyysikko Leonardo Vetra oli onnistunut kehittämään antimateriaa tutkimuksellaan, jonka hän toivoi myös sovittavan tieteen ja katolisen uskon ristiriidat. Symbologi Robert Langdon lennätetään Yhdysvalloista paikalle. Hänen ja CERN:in johtajan Maximilian Kohlerin tutkiessa Vetran ruumista ja työhuonetta he huomaavat, että antimateria on kadonnut. Kohler on varma, että antimateria - erittäin räjähdysaltis materiaali - on varastettu katolisen kirkon tuhoamiseen: tarkemmin sanottuna antimateria on 24 tunnin kuluttua tuhoutuvassa säiliössä jossain päin Vatikaania. Robert Langdonilla ja paikalle saapuneella Vetran adoptiotyttärellä Vittorialla on vain alle vuorokausi etsiä antimateriapommi ja pelastaa Vatikaani väistämättömältä tuholta.

Dan Brownin Enkelit ja demonit on polveileva, monimutkainen ja hengästyttävä dekkari, joka sekoittaa aineksia niin historiasta, uskonnosta kuin tieteestäkin. Vaikka kirja on yli viisisataa sivua pitkä, niin ahmin tämän yhdessä illassa. Romaani vei tosiaan mukanaan!

Enkelit ja demonit vaikutti kesken lukemisen aivan ensiluokkaiselta, mutta jossain puolivälin jälkeen arvasin jo syyllisen. Tämä, ja samoin kuin se, että Illuminati ei ollutkaan enää voimissaan (mikä pettymys!), latisti lukukokemusta huomattavasti. Vaikka kirja oli hyvä, loppuviimeksi fiilikseksi jäi hieman plääh-olo. "Tässäkö tämä nyt oli?" Tämän perusteella en aio myöskään lukea muita Dan Brownin teoksia, varsinkin, kun niitä on sanottu huomattavan samankaltaisiksi toistensa kanssa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hunajaa ja tomua

Kirjoittaja: Daniyal Mueenuddin
Suomentaja: Titia Schuurman
Julkaistu: 2009 (suomennos 2012)
Alkuperäinen nimi: In Other Rooms, Other Wonders
Kustantaja: Avain
Sivumäärä: 299

"On kolme, joiden vuoksi me tapamme: maa, naiset ja kulta."

Daniyal Mueenuddinin novellikokoelma Hunajaa ja tomua käsittää seuraavat kahdeksan novellia: Sähkömies Nawabdin, Saleema, Onni täällä vaihtelee, Palava tyttö, Joka huoneessa on omat ihmeensä, Pariisin kova taivas, Lily ja Hemmoteltu mies. Novellit kertovat eri henkilöhahmoista, mutta heitä kaikkia yhdistää rikas maanomistaja K.K. Harouni. Vaikka maanomistaja ei olekaan päähenkilö yhdessäkään novellissa, sitoo hänen hahmonsa novellikokoelman onnistuneesti yhteen.

Novellit teoksessa Hunajaa ja tomua kertovat pakistanilaisesta elämästä, niin rikkaiden kuin köyhienkin näkökulmasta, Kirja kuvaa murroskautta: agraariyhteisön muutosta urbaanimpaan ja modernimpaan yhteiskuntaan. Novellien päähenkilöiden kautta lukija saa aina uudenlaisen näkökulman samaan teemaan.

Pidin Daniyal Mueenuddinin novellikokoelmasta Hunajaa ja tomua paljon. Kirja on hauska, mutta samalla kuvaukset ovat vahvoja ja tarinat koskettavia. Mueenuddin maalaa teoksessaan monipuolisen kuvan Pakistanista eri henkilöhahmojensa kautta.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Lähikuva

Kirjoittaja: Idé Oumarou
Suomentaja: Tarja Djateu
Julkaistu: 1977 (suomennos 1982)
Alkuperäinen nimi: Gros plan
Kustantaja: Karisto
Sivumäärä: 154

Lähikuva kuvaa elämää Nigerissä, Niameyn pääkaupungissa. Teos tarjoaa nimensä mukaisesti lähikuvan: sen päähenkilönä  on Tahirou Moussa, mekaanikko sekä herra Guidiguirin autonkuljettaja. Lähikuvan kantava juoni on herra Guidiguirin mystinen pidätys, jonka lomassa tarkastellaan nigeriläistä elämänmenoa, ihmisten välisiä suhteita ja poliittista tilannetta.

Idé Oumaroun Lähikuva oli hauska ja kiintoisa ensikosketus nigeriläiseen kirjallisuuteen ja samalla nigeriläiseen elämään - joskin fiktiiviseen sellaiseen. Nigeristä kertovaa kirjallisuutta oli muuten yllättävän vaikea löytää! Paljon helpommin löytyisi teoksia, jotka sijoittuvat naapurimaa Nigeriaan. Johtunee varmaan siitä, että ensinnäkin Niger on paljon pienempi maa - Nigerian asukasluku on kymmenen kertaa suurempi - ja toisekseen siitä, että Niger on paljon vähävaraisempi maa - Nigerian bruttokansantuote per asukas on noin neljä kertaa suurempi kuin Nigerin. Hauska kuitenkin, että löytyi edes yksi nigeriläinen, Nigeristä kertova teos.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Murhia Maltalla

Kirjoittaja: Ursula Auer
Julkaistu: 2005
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 319

Sekalainen seurakunta matkaa Maltalle loman merkeissä: joukkoon mahtuu rikoskirjailija Maija Kokko, tämän sisarentytär Sari, toimittaja Tero Järvinen, lukuisia eläkeläispariskuntia ja tietysti matkanjohtaja. Mutta sitten tapahtuu murha - ja syyllinen voi olla vain joku seurueeseen kuuluvista. Kuka on todella kukin, ja mikä oli murhan motiivi?

Murhia Maltalla on kirjailijapari Anja Angelin ja Pentti Kirstilän Ursula Auerin salanimellä kirjoittama rikosromaani. Teos on kirjoitettu perinteiseen Agatha Christien henkeen: rajattu syyllisien joukko ja yksityishenkilöt salapoliiseina. Tästä huolimatta tämä dekkari ei ollut ollenkaan makuuni, vaikka yleensä juuri agathachristiemäiset teokset uppoavat. Murhia Maltalla muuttui mielenkiintoisiksi vasta viimeisten kolmenkymmenen sivun aikana. Laimeasta juonesta huolimatta täytyy sanoa, että loppu oli varsin onnistunut ja yllättävä!

torstai 12. marraskuuta 2015

Pitkä kirje

Kirjoittaja: Mariama Bâ
Suomentaja: Annikki Suni
Julkaistu: 1980 (suomennos 1981)
Alkuperäinen nimi: Une si longue lettre
Kustantaja: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 158

"Siirtomaaherrojen unelmaa meidän yhdistämiseksemme toteutettiin sulattamalla samaan upokkaaseen meidän ajattelumme ja elintapamme, pukemalla kypärä luonnostaan suojeleville kiharaisille hiuksillemme, riiputtamalla piippua suupielessä, vetämällä jalkaan valkoiset shortsit ja paljastamalla muodokkaat sääret hyvin lyhyiden mekkojen alta. Mutta nyt kokonainen sukupolvi tajusikin, miten naurettavaa se kaikki oli... Meidän sukupolvemme etuoikeus oli olla vedenjakana alistamisen ja itsenäisyyden ajanjakson välillä. Me pysyimme nuorina ja tehokkaina, sillä meillä oli suunnitelmia. Itsenäisyyden saavutettuamme meillä oli onni kokea tasavallan perustaminen, kansallislaulun syntyminen ja lipun vihkiminen."

Mariama Bân teoksessa Pitkä kirje ääneen pääsevät naiset. Teos on nimensä mukaisesti pitkä kirje, kirje, jota Ramatulaye ystävälleen Aissatulle. Kirjeessa Ramatulaye käy läpi menneisyyden tapahtumia, pohtii omaa elämänkaartaan ja tulevaisuuttaan. Senegalin menneisyys ja tulevaisuus sekoittuvat Ramatulayen ja Aissatun menneisyyteen ja tulevaisuuteen: julkinen vaikuttaa myös yksityiseen.

Pitkä kirje on vaikuttava teos. Kirja käsittelee senegalilaisia perinteitä ja afrikkalaista elämäntapaa, siirtomaavallan vaikutusta, itsenäistymisen hauraita vuosia. Mariama Bâ avaa Pitkässä kirjeessä ikkunan Senegaliin, kuvaten yhteiskuntaa ja sen muutoksia, länsimaistumista, eurooppalaisuuden ja afrikkalaisuuden ristiriitoja. Samalla teos on kuitenkin myös hyvin feministinen. Päähenkilöitä ovat naiset: miehet ovat kyllä merkittäviä toimijoita, mutta he ovat silti pelkkiä statisteja Pitkässä kirjeessä. Ramatulayen ja Aissatun kautta Mariama Bâ tuo esiin senegalilaisen naisen kokemukset, ongelmat, murheet ja toiveet. Teoksen naiset ovat Senegalin tapaan hieman epävarmoja tulevaisuudesta: perinteet ovat edelleen voimissaan, mutta myös länsimaalaiset ajattelutavat vahvistuvat.

Pidin Mariama Bân Pitkästä kirjeestä paljon. Hieno kirja!

Viikko 23 - Kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään, mutta jota en ole lukenut

Tätä varten piti kaivaa To Be Read -kirjalistani esiin! Olen kyllä karsinut sitä viime aikoina rankalla kädellä, joten jäljelle jäivät todella vain ne mielenkiintoisimmat sekä klassikoiden klassikot. Listalla on paljon sekä uusintalukua odottavia (jotta en unohtaisi) sekä teoksia, joita olen halunnut lukea pitkän aikaa.

Viikon 23 kategorian kirjavoittaja on kuitenkin George Orwellin Vuonna 1984. Tämän kirjan olen halunut lukea vaikka kuinka pitkään! Ensin oli Aku Ankka -sarjakuvaversio teoksesta jossakin taskukirjassa (en muista missä), jonka innoittamana halusin lukea tämän. Sitten aloittaessani kirjablogin vuonna 2012 luin Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman ja rakastuin dystopiakirjallisuuteen. Tässä vaiheessa aloin tehdä TBR-listaani ja lisäsin Orwellin teoksen listalle virallisesti. Ja vieläkään en ole saanut aikaiseksi lukea sitä! Ensi vuonna viimeistään täytyy tehdä parannus.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Elämä vaahteran alla

Kirjoittaja: Romualdas Granauskas
Suomentaja: Ulla-Liisa Heino
Julkaistu: 1987 (suomennos 1990)
Alkuperäinen nimi: Жизнь под кленом (Zhizn pod klenom)
Kustantaja: Kustannusliike Raduga
Sivumäärä: 183

"Kairene-muori elää yksinäistä elämää mökissään Kalmistonmäellä. Vanha kylä on hävitetty, uusi taajama loskaisine teineen ja töykeine ihmisineen on kilometrien päässä puuttoman maiseman takana."

Romualdas Granauskasin Elämä vaahteran alla kuvaa murrosaikaa Liettuassa: maa urbanisoituu, vanha maaseutu katoaa. Mukana tulevat kaikki muutoksen lieveilmiöt kuten alkoholismi ja yksinäisyys.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tyyntä Tangerissa

Kirjoittaja: Tahar Ben Jelloun
Suomentaja: Annikki Suni
Julkaistu: 1990 (suomennos 1990)
Alkuperäinen nimi: Jour de silence à Tanger
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 112

Vanha mies on sairas, väsynyt ja yksinäinen. Hän tiuskii rouvalle, joka käy auttamassa häntä - siivoamassa ja laittamassa ruokaa - ja muistelee kiukkuisesti omaa elämäänsä, läheisiään (enimmäkseen kuolleita), sekä niitä joita luuli ystävikseen.

Tahar Ben Jellounin lyhyt, mutta terävä Tyyntä Tangerissa kertoo yksinäisestä vanhuksesta, joka on katkeroitunut ja pettynyt oikeastaan kaikkeen. Vaikka Tyyntä Tangerissa on oikeastaan pitkäksi venähtänyt valitusvirsi, on siinä samalla jotain oivaltavaakin. Tangerin katkeroitunut ja kiukkuinen vanhus on varmaan jokaisen kauhukuva - ja samalla pelko - omasta vanhuudesta: kukapa haluaisi tuntea olevansa turha, yksin ja hylätty vanhana? Vaikka ei sitä todellisuudessa olisikaan? Vanhan miehen jatkuva itsesääli on aika ajoin raivostuttavaa, välillä sääliä herättävää, silloin tällöin jopa koomistakin.

Teoksesta tulee mieleen Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri. Näissä kahdessa kirjassa on jollakin tapaa samanlainen tunnelma! Tämä johtuu ehkäpä siitä, että molemmissa päähenkilö on yksinäinen, jo vanha mies. Eroa Ben Jellounin ja Hemingwayn päähenkilöillä on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä! Toinen jo luovuttanut, toinen taas sitkeä ja peräänantamaton.

Tyyntä Tangerissa oli kyllä lyhyt, mutta silti tarina jäi mieleen.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kristallilähettiläs

Kirjoittaja: Phạm Thị Hoài
Suomentaja: Riitta Kukkonen-Marquis
Julkaistu: 1991 (suomennos 1993)
Alkuperäinen nimi: Thiên sứ
Kustantaja: Kääntöpiiri
Sivumäärä: 187

"On ihmisolentoja jotka ovat luodut toisilleen. He tietävät löytävänsä toisensa eivätkä pelkää, vaikka koko maailma tanssii pelon tahdissa heidän ympärillään, vaikka pelko kyntää maan pintaan juoksuhautojen rivistön, muuttaa ihmisen taisteluyksiköksi ja alistaa älyn ja tunteet palvelemaan itsepuolustusta. On ihmisolentoja jotka ovat luodut toisilleen. He ovat minä, ja sinä. Minä, tyttö ikkunaruudun takana, ja sinä, mies sen toisella puolella."

Phạm Thị Hoàin esikoisromaani Kristallilähettiläs on surrealistinen kertomus Hoaista, joka tarkkailee elämäänsä teoksessa tavallaan ulkopuolisena. Hoai haluaa jäädä pieneksi tytöksi: keskeistä kirjassa on kuitenkin Hoain seksuaalinen kehitys ja rakkaustarinat.

Kristallilähettiläs oli omituinen kirja. En itse oikeastaan pysynyt kunnolla kärryillä mitä milloinkin tapahtui ja mikä oli totta ja mikä ei, mutta tästä huolimatta teos oli oikein mielenkiintoinen!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Odysseia

Kirjoittaja: Homeros
Suomentaja: Pentti Saarikoski
Kirjoitettu: 750 eKr. (suomennos 1972)
Alkuperäinen nimi: Ὀδύσσεια (Odýsseia)
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 285

Odysseia on muinaiskreikkalainen, eeppinen runoelma, jota pidetään yleisesti Homeroksen kirjoittamana. Teos kertoo nimikkohenkilö Odysseuksen kymmenvuotisesta matkasta kotiinsa vaimonsa Penelopen luo pitkään kestäneestä Troijan sodasta.

Olen aikaisemmin lukenut Iliaan, myös Homeroksen kirjoittaman runoelman, joka puolestaan kertoi Troijan sodasta, josta Odysseus palaa Odysseiassa. Iliaaseen verrattuna Odysseia on paljon helppolukuisempi: tämä kyllä johtuu suomenkielisestä käännöksestä. Siinä missä luin Iliaan Otto Mannisen kääntämänä vuodelta 1919, Odysseian Pentti Saarikosken suomennos on paljon uudempi ja siten paljon helpompilukuisempi kuin Mannisen vanhahtava suomenkieli.

Odysseia ei itseasiassa tehnyt minuun kuitenkaan sen suurempaa vaikutusta kuin Iliaskaan. Tämä teos ei kuitenkaan ollut yhtä pitkästyttävä (syy lienee modernimmassa käännöksessä ja tapahtumissa, jotka eivät keskittyneet lähestulkoon pelkkään sotimiseen), mutta yhtä mielenkiintoinen tämä on teoksena!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Huoneen vartijat

Kirjoittaja: Lisa St Aubin de Terán
Suomentaja: Rauno Ekholm
Julkaistu: 1982 (suomennos 1983)
Alkuperäinen nimi: Keepers of the House
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 220

Huoneen vartijat on sukuromaani, joka kertoo Beltránien suvun tarinan. Nuori Lydia Sinclair muuttaa Englannista Venezuelaan, miehensä Don Diego Beltránin perässä. Aviomies kuitenkin väsyy ja tällä todetaan sairauksia, Lydia puolestaan saa ystävän vanhasta palvelijasta Benitosta, joka kertoo tälle Beltránien suvun vaiheista. Kuullessaan aviomiehensä suvusta, Lydia tuntee ymmärtävänsä paremmin uutta kotipaikkaansa.

Lisa St Aubin de Teránin romaani muistutti tänä vuonna lukemaani Isabel Allenden Henkien taloa. Molemmat kuvaavat eteläamerikkalaista elintapaa ja yhden suvun vaiheita, joskin Henkien talo yhdistää mystisyyden realistisuuteen paljon vahvemmin kuin Huoneen vartijat.

Tämä romaani ei oikeastaan ollut minun makuuni, vaikka teoksesta tekeekin mielenkiintoisen se, että se pohjaa kirjailijan omiin kokemuksiin. Tarinat olivat myös ehkä vähän irrallisempia kuin Henkien talon sukukronikka, joka oli oikeastaan aika saumaton kokonaisuus, vaikka sekin kattoi useamman sukupolven. Kaiken kaikkiaan Huoneen vartijat jäi mieleen ainoastaan sen takia, että vertasin sitä lukiessani paljon voimakkaampaan Henkien taloon.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Pitkä sadekausi

Kirjoittaja: Helen Kim
Suomentaja: Päivikki Juvakoski-Heino
Julkaistu: 1996 (suomennos 1998)
Alkuperäinen nimi: The Long Season of Rain
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 332

""Minä pidän Amerikasta. Siellä jokainen hoitaa vain omat asiansa."
"Mitä tarkoitatte?" isoäiti kysyi.
"Sitä vain, että siellä ihmiset eivät sekaannu toistensa asioihin, vaan jokainen saa tehdä ihan mitä ikinä haluaa", isä sanoi ja sylkäisi greipinsiemeniä suustaan.
"Eipä sitten ihme, että Amerikka on täynnä yksinäisiä ihmisiä", isoäiti vastasi."

Eteläkorealainen Chung-hi sai jo syntyessään pojan nimen: niin paljon hänestä toivottiin poikaa. Sen sijaan Chung-hin perheessä ei ole yhtään poikaa, kolme muuta sisarta vain. Asiat muuttuvat, kun perheeseen tulee Pjong-su, poika, jonka vanhemmat kuolivat maanvyörymässä. Chung-hin syyllisyyttä poteva äiti tahtoo adoptoida pojan, isä taas on jatkuvasti vihainen eikä tahdo kuullakaan asiasta.

Helen Kimin vahvasti omaelämäkerrallinen romaani Pitkä sadekausi kertoo koskettavasti yhden perheen tarinan yhdeltä kesältä, lapsen näkökulmasta. Kirja käsittelee paljon eteläkorealaiseen kulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten poikalapsen tärkeyttä, kauneusihanteita, koulussa menestymistä, kasvojen säilyttämistä. Pitkä sadekausi kuvaa myös sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

Teos on hyvin kauniisti kirjoitettu. Nimensä mukaisesti kirjaa lukiessa tulee sellainen olo kuin oikeastikin sateella tulee. Pitkän sadekauden tunnelmassa oli mielestäni myös vähän samaa kuin Yasunari Kawabatan Kiotossa. Utuinen, hieman epätodellinen tunnelma.

Pitkä sadekausi oli hieno lukukokemus, ja valotti myös eteläkorealaista elämäntapaa ja perinteisiä arvoja.

torstai 5. marraskuuta 2015

Ali ja Nino

Kirjoittaja: Kurban Said
Suomentaja: Irmeli Sallamo
Julkaistu: 1937 (suomennos 1972)
Alkuperäinen nimi: Ali & Nino
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 239

Kurban Saidin Ali ja Nino on Romeo ja Julia -tarina, joka sijoittuu Bakuun, Azerbaidžaniin. Ali kuuluu muslimiväestöön, Nino on puolestaan Georgiasta kotoisin oleva kristitty. Avioliitto on kuitenkin mahdollinen, sillä Alin muslimiperheen päämiehet ajattelevat naisen olevan sieluton olento: tärkeintä on lasten kasvattaminen muslimeiksi.

Uskonnon lisäksi ristiriitoja Alin ja Ninon suhteeseen luovat Ninon rakkaus eurooppalaista, länsimaalaista elämäntapaa kohtaan. Nino on edistyksellinen nainen, joka ei tahdo joutua neljän seinän sisään - kuten hän joutui ollessaan Tehranissa. Ali puolestaan pitää perinteisistä muslimi- ja arabitavoista.

Ali ja Nino oli mielenkiintoinen rakkaustarina. Samalla se oli hieno kuvaus Bakusta, kaupungista, jossa itä ja länsi kohtaavat.

Viikko 22 - Suosikkikirja, jonka omistan

Leena Krohnin Unelmakuolema kiilaa kyllä tämän kategorian kärkeen. Pääasiassa kirjahyllyni koostuu lapsuuden kirjoista, mutta Unelmakuolema päätyi hyllyyn arvontavoittona hdcaniksen Hyönteisdokumentti-blogin kautta.

Kirja käsittelee dystopista vaihtoehtotulevaisuutta mielenkiintoisesti, käsitellen erilaisia teemoja. Olen varmaan monta kertaa jo maininnut blogissa siitä, että vaihtoehtotulevaisuudet (ja erityisesti uskottavat sellaiset!) ovat yksi suosikkigenreni. Unelmakuoleman maailma ei ole miellyttävä tai turvallisen oloinen, mutta se on äärettömän mielenkiintoinen.

Tämä kirja päätyy uusintalukuun varmasti.