perjantai 6. marraskuuta 2015

Pitkä sadekausi

Kirjoittaja: Helen Kim
Suomentaja: Päivikki Juvakoski-Heino
Julkaistu: 1996 (suomennos 1998)
Alkuperäinen nimi: The Long Season of Rain
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 332

""Minä pidän Amerikasta. Siellä jokainen hoitaa vain omat asiansa."
"Mitä tarkoitatte?" isoäiti kysyi.
"Sitä vain, että siellä ihmiset eivät sekaannu toistensa asioihin, vaan jokainen saa tehdä ihan mitä ikinä haluaa", isä sanoi ja sylkäisi greipinsiemeniä suustaan.
"Eipä sitten ihme, että Amerikka on täynnä yksinäisiä ihmisiä", isoäiti vastasi."

Eteläkorealainen Chung-hi sai jo syntyessään pojan nimen: niin paljon hänestä toivottiin poikaa. Sen sijaan Chung-hin perheessä ei ole yhtään poikaa, kolme muuta sisarta vain. Asiat muuttuvat, kun perheeseen tulee Pjong-su, poika, jonka vanhemmat kuolivat maanvyörymässä. Chung-hin syyllisyyttä poteva äiti tahtoo adoptoida pojan, isä taas on jatkuvasti vihainen eikä tahdo kuullakaan asiasta.

Helen Kimin vahvasti omaelämäkerrallinen romaani Pitkä sadekausi kertoo koskettavasti yhden perheen tarinan yhdeltä kesältä, lapsen näkökulmasta. Kirja käsittelee paljon eteläkorealaiseen kulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten poikalapsen tärkeyttä, kauneusihanteita, koulussa menestymistä, kasvojen säilyttämistä. Pitkä sadekausi kuvaa myös sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

Teos on hyvin kauniisti kirjoitettu. Nimensä mukaisesti kirjaa lukiessa tulee sellainen olo kuin oikeastikin sateella tulee. Pitkän sadekauden tunnelmassa oli mielestäni myös vähän samaa kuin Yasunari Kawabatan Kiotossa. Utuinen, hieman epätodellinen tunnelma.

Pitkä sadekausi oli hieno lukukokemus, ja valotti myös eteläkorealaista elämäntapaa ja perinteisiä arvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti