torstai 19. marraskuuta 2015

Veronika päättää kuolla

Kirjoittaja: Paulo Coelho
Suomentaja: Sanna Pernu
Julkaistu: 1998 (suomennos 2002)
Alkuperäinen nimi: Veronika decide morrer
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 238

Veronika päättää kuolla. Hän ottaa yliannostuksen unilääkkeitä ja asettuu odottamaan kuolemaa. Mutta kuolema ei saavukaan: sen sijaan Veronika päätyy Viletteen, pahamaineiseen mielisairaalaan Sloveniassa. Mielisairaalassa Veronika saa tietää, että hänen sydämensä on vahingoittunut pysyvästi itsemurhayrityksestä, ja tulee pysähtymään muutaman päivän päästä.

Minun on pitänyt lukea joku Paulo Coelhon teoksista jo pitkään, ja Veronika päättää kuolla tarjosi hyvän tilaisuuden lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - kuittaan tällä nimittäin Maailmanvalloitus-haasteesta Slovenian.

Vaikka Coelhon teoksia on kehuttu paljon, niin Veronika päättää kuolla oli rehellisesti mielestäni aikamoista diipadaapaa. Muka-syvällistä pohdintaa, josta en itse saanut juurikaan irti. Hehkutusten perusteella olin odottanut enemmän ruokaa ajatuksille, mutta romaanin kanssa sai tyytyä vain pariin koskettavaan huomioon. Jotka nekään eivät olleet mitään kovin uutta tai mullistavaa, lähinnä vain hyviä muistutuksia.

Kaiken kaikkiaan Paulo Coelho tuntuu aikalailla samanlaiselta lukukokemukselta kuin Paul Auster: monet muut pitävät, mutta itse en pitänyt ollenkaan. Paul Austerille annoin vielä toisen mahdollisuuden, mutta Paulo Coelholta lukemani teokset saavat jäädä tähän yhteen.

2 kommenttia:

  1. Coelho ymmärtääkseni jakaa mielipiteitä aika rajusti - toisten mielestä hienointa ikinä ja toisten mielestä juurikin tuota muka-syvällistä diipadaapaa. Minäkin päädyin tuohon jälkimmäiseen tuomioon joskus lukioikäisenä, kun luin jonkin Coelhon vähemmän tunnetun teoksen, muistaakseni Yksitoista minuuttia nimeltään.

    Austerille minäkin aion antaa vielä joskus uuden tilaisuuden, vaikka en aivan satasella siihenkään syttynyt, mutta Coelho saa minunkin puolestani jäädä muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut sama käsitys sekä Coelhosta että Austerista, sitä joko kuuluu jompaan kumpaan leiriin. En ajatellut enää antaa kummallekaan uusia tilaisuuksia :D

      Poista