torstai 26. marraskuuta 2015

Viikko 25 - Hahmo, johon samastut eniten

Tämä on vaikea! Harvemmin samastun hahmoihin kovinkaan paljon: tottakai monet piirteistä tuntuvat samastuttavilta. Vaikea sanoa suoralta kädeltä hahmoa, johon olisin samastunut niin paljon, että se sopisi tähän kategoriaan. Hetken mietittyäni mieleen tulevat kuitenkin Astrid Lindgrenin tyttökirjat, Riitta-Maija keventää sydäntään sekä Kerstin ja minä. Samastun sekä Riitta-Maijaan että Barbroon. Tähän on moniakin syitä. Astrid Lindgrenin tyttökirjojen maailma on arkinen ja tavallinen. Vaikka kirjat sijoittuvatkin aikaan, jolloin vanhempanikaan eivät olleet syntyneet, ei niiden maailma ole niin kaukainen kuin esimerkiksi L.M. Montgomeryn tai Louisa M. Alcottin tyttökirjat, jotka sijoittuvat vielä kauemmaksi menneisyyteen. Sekä Riitta-Maija ja Barbro ovat myös samankaltaisia kuin minä esimerkiksi perheidensä suhteen. Riitta-Maija on viiden lapsen perheestä, kuten myös minä, joten samastun helposti Riitta-Maijan maailmaan. Barbro puolestaan on läheinen kaksoissisarensa Kerstinin kanssa: vaikka minulla ei ole kaksoissisarta, kaksi vuotta nuorempi siskoni on yksi parhaista ystävistäni. Riitta-Maijan ja Barbron huolet ovat niin kotoisia: ystävyyssuhdekiemuroita, koulu- ja työstressiä. Samastuttavia ja herttaisia hahmoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti