lauantai 5. joulukuuta 2015

Me kolme & Ritvan suojatit

Me kolme
Kirjoittaja: Anni Swan
Julkaistu: 1937
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 187

Ritvan suojatit
Kirjoittaja: Anni Swan
Julkaistu: 1937
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 128

Me kolme & Ritvan suojatit pitää sisällään oikeastaan kaksi kirjaa. Ensimmäinen, Me kolme, kertoo koulusta erotetusta Erkistä joka onnistuu kuitenkin saamaan toimen kirjanpitäjän apulaisena Orimäen tehtaalla. Matkalla Orimäellä Erkki ja kuski kuitenkin eksyvät ja saapuvat salaperäiseen mökkiin, jossa Erkki tapaa epäystävällisen isännän ja kaksi pelokasta poikaa, Koljan ja Vanjan. Saavuttuaan viimein Orimäellä Erkki tutustuu Ritvaan ja Yrjöön. Yhdessä kolmikko alkaa selvittää huhupuheita, joiden mukaan läheisen kartanonrouvan kaksi poikaa olisi ryöstetty tulipalon yhteydessä useampi vuosi sitten. Ritvan suojatit kertoo puolestaan Ritvan tutustumisesta tämän köyhään luokkatoveriin Saskiaan ja tämän perheeseen, Ritva koettaa kovasti auttaa uusia suojattejaan, mutta perheen vanhin poika Jukka ei tahdo nöyrtyä ottamaan apua vastaan, vaikka perhe tarvitsisi sitä kipeästi.

Teoksen ensimmäinen osa, Me kolme, on Anni Swanin Kootut kertomukset -sarjan kirjoista selkeästi jännittävin ja mielikuvituksellisin. Erkki, Ritva ja Yrjö selvittävät salaperäistä kidnappaustapausta, jonka he tietysti lopulta selvittävät. Kuten monissa Anni Swanin nuortenkirjoissa, rikoksen motiivina oli ahneus.

En lapsena oikein juurikaan välittänyt teoksesta Me kolme & Ritvan suojatit erityisemmin: ehkä siksi se ei nytkään herättänyt erityisesti nostalgiatunnelmia tai sykähdyttänyt sen enempää.

4 kommenttia:

  1. Minulle taas tämä on Swanin kirjoista niitä kärkiseikkailuja joka jaksaa innostaa yhä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä suosikit taitaa meillä mennä vastakkain, omia lemppareitani olivat Pikku pappilassa, Iris rukka ja Sara & Sarrit!

      Poista
    2. Pikku Pappilassa jatko-osineen on minunkin suosikki, siis ykkönen, mutta seuraavana tulee sitten tuo Me kolme ja Pauli on koditon.

      Poista
    3. Pikku pappilassa on ihana! :)

      Poista