keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Sadan vuoden yksinäisyys

Kirjoittaja: Gabriel García Márquez
Suomentaja: Matti Rossi
Julkaistu: 1967 (suomennos 1971)
Alkuperäinen nimi: Cien años de soledad
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 414

"Harhailtuaan kuukausikaupalla pitkin soita he saapuivat joelle jonka kivisessä uomassa kiitävä vesi oli kuin jähmettynyttä lasia, ja leiriytyivät sen partaalle. Vuosia myöhemmin, toisessa sisällissodassa, eversti Aureliano Buendía yritti koukata tuon samaisen reitin kautta ja vallata Riohachan yllätyshyökkäyksellä. Kuuden päivän korpivaelluksen jälkeen hän tajusi yrityksen mielettömäksi. Leiriytyessään nyt illan suussa joen rannalle José Arcadio Buendían väki vaikutti lähinnä hukkumaan tuomitulta haaksirikkoisten laumalta. Matkan aikana joukko oli kuitenkin kasvanut ja kaikki halusivat elää ja elivät vanhoiksi. Sinä yönä José Arcadio Buendía näki unta että tuolle paikalle oli kohonnut meluisa kaupunki jonka taloissa oli peiliseinät. Kysyessään mikä kaupunki se oli hän sai kuulla oudon nimen joka ei merkinnyt mitään mutta joka unessa soinnahti yliluonnolliselta. Kaupunki oli nimeltään Macondo. Seuraavana päivänä hän sai miehet uskomaan ettei merta löytyisi. Hän käski heidän raivata aukion joen partaalle, rannan viileimpään kohtaan. Niin sai alkunsa Macondon kylä."

Buendían suku asettuu aloilleen Macondon kylään: he asuvat siellä seitsemän sukupolven ajan. Nobel-voittaja Gabriel García Márquezin pääteos Sadan vuoden yksinäisyys on polveileva sukukronikka, joka tiivistää maagisen realismin ja fiktion avulla Kolumbian historian yksiin kansiin.

Teoksessa ehdottomasti parasta on sen henkilökaarti. Suvun vanha matriarkka Ursula, joka pitää lankoja käsissään. Tappelevat sisarukset Amaranta ja Rebeca. Kaunis, mutta omituinen Remedios. Sotaisa eversti Aureliano Buendía. Lopulta takavasemmalle jäävä José Arcadio Buendía. Sadan vuoden yksinäisyys on ehdottomasti värikkäiden ja mielenkiintoisten henkilöhahmojen juhlaa: vaikka kirjassa sattuu ja tapahtuu, niin omaan mieleeni jäivät silti ehdottomasti voimakkaat ja omaperäiset Buendían suvun jäsenet. Mielenkiintoista kirjassa on myös se, kuinka naisvaltainen se on. Tai oikeammin kuinka tasavertainen se on. Vaikka Buendían miehillä on Sadan vuoden yksinäisyydessä iso rooli, niin niin on myös naisilla.

Maailmanvalloitus-haasteeni osalta Sadan vuoden yksinäisyys oli viimeinen Etelä-Amerikkaan sijoittuva teos. Kirjaa lukiessani kiinnitin huomiota myös siihen, kuinka paljon samankaltaisia teemoja tässä teoksessa oli verrattuna muihin samasta mantereesta kertoviin teoksiin. Erityisesti Isabel Allenden Henkien talo oli mielestäni hyvin samanlainen García Márquezin romaanin kanssa: molemmat edustavat maagista realismia, molemmat ovat sukukronikoita, molemmat kertovat historiallisista tapahtumista fiktiivisten hahmojen kautta.

Aloittaessani lukemaan Sadan vuoden yksinäisyyttä minulla oli paljon ennakko-odotuksia - kirjahan on hyvin tunnettu ja myös paljon ylistetty. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka teoksesta pidinkin, niin se ei ollut läheskään niin vaikuttava ja mieleenpainuva kuin olisin halunnut. Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on silti ehdottomasti klassikkoteos, joka kannattaa lukea.

4 kommenttia:

  1. Mielestäni aivan kaheli opus, mutta sen verran vaikuttava että jäi tosiaan mieleen. Sadan vuoden yksinäisyys on maagisen realismin piiristä ensimmäinen ja ainoa kirja, jonka olen lukenut, ja nyt jättäessäni Peltirummun kesken (tyyli alkoi etoa jo sivulla 20 tms.), luultavasti myös viimeinen. Outoa kamaa.. kovin Etelä-Amerikkalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltirumpu ei ollut minunkaan mieleeni! Maaginen realismi on kyllä ajoittain vähän outoa, tyyli kiehtoo kyllä periaatteessa mutta käytännössä en oikein ole löytänyt sopivaa luettavaa sen piiristä!

      Poista
  2. Just näin! Maaginen realismi kiehtoo muakin näin niin kuin periaatteessa, mutta käytännön tasolla juttu onkin näköjään hieman mutkikkaampi. Onko tuo Henkien Talo sun mielestä tarpeeksi hyvä että sen kanssa kannattais vielä antaa mahkut tälle tyylille, tai voisitko suositella jotain muuta kirjaa, joka olis tarpeeksi hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä suosittelisi Henkien taloa jos genre ei muutenkaan iske... Se on lyhyempi ja ihmissuhdevoittoisempi kuin tämä Sadan vuoden yksinäisyys, muuten näin näissä aika paljon samaa, sukukronikoita molemmat. Valitettavasti mulla ei ole antaa oikeastaan vinkkejä tän tyylin suhteen, itsekin ottaisin niitä mielelläni vastaan! Täältä Helmet-kirjastojen sivulta löysin tällaisen listauksen: http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit/Lukumaraton_maaginen_realismi(17464)

      Tosin maaginen realismi ja sellainen realistinen fantasia taitavat usein mennä sekaisin? Tuon listan mukaan esimerkiksi Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva olisi maagista realismia, mutta itse en sitä kuitenkaan siihen genreen niputtaisi. (Se kirja kannattaa silti lukea, jos et jo ole!)

      Poista