sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Fantastic Beasts and Where to Find Them & Quidditch Through the Ages

Fantastic Beasts and Where to Find Them
Kirjoittaja: Newt Scamander (J.K. Rowling)
Julkaistu: 2001
Kustantaja: Bloomsbury
Sivumäärä: 42

Quidditch Through the Ages
Kirjoittaja: Kenilworthy Whisp (J.K. Rowling)
Julkaistu: 2001
Kustantaja: Bloomsbury
Sivumäärä: 56

Fantastic Beasts and Where to Find Them ja Quidditch Through the Ages ovat Harry Potter -maailman sijoittuvia kirjoja, jotka kirjailija J.K. Rowling kirjoitti lahjoittaakseen hyväntekeväisyyteen rahaa. Fantastic Beasts and Where to Find Them on Harryn oma opiskelukirja taikaeläinten hoidon tunneille, joka kertoo velhomaailman ihmeotuksista ja niiden olinpaikoista, Quidditch Through the Ages taas yksi Tylypahkan kirjaston lainatuimmista teoksista, joka kertoo huispauksen syntyhistorian. Hauskaa ja nopeaa luettavaa, jos on vähän (tai aika paljonkin) Potter-nörtti ja nippelitieto velhomaailmasta kiinnostaa.

Oma suosikkini näistä kirjoista oli Fantastic Beasts and Where to Find Them: Rowlingin mielikuvitus taikaeläinten suhteen on päästetty valloilleen ja mukana on paitsi Rowlingin keksimiä, myös todellisia mytologisia eläimiä. Todellisia siis siinä mielessä, että esimerkiksi lohikäärmeet ja yksisarviset ovat tarueläiminä vakiintuneita, kun taas esimerkiksi fletkumadot ja auguurit kuuluvat lähinnä Harry Potter -universumiin. Tähän kirjaan pohjautuva elokuva on muuten tulossa tämän vuoden lopussa!

Fantastic Beasts and Where to Find Them ja Quidditch Through the Ages olivat siis lyhyitä, mutta hauskoja kirjoja: näiden pariin tosin ei tule palattua oikeastaan koskaan. Luin kirjat kerran aikaisemmin Potter-huuman ollessa kovimmillaan, nyt päätin lukaista ne läpi Okklumeus-haasteen innoittamana. Seuraavana sitten vuorossa varsinainen sarja. joskin sen taidan säästää vaikkapa kesälomalle... Harry Potter -lukumaraton vaatii vähän enemmän aikaa.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Okklumeus-lukuhaaste

Epävirallinen lupaukseni oli olla ottamatta enää yhtään lukuhaasteita kun sain valtaisan Maailmanvalloitus-urakan luettua, mutta kerta kiellon päälle. Tiina Hyllytontun höpinöitä -blogista laittoi pystyyn Okklumeus-lukuhaasteen: viikonloppuna kuolleen Alan Rickmanin, Potter-universumista tutun Severus Kalkaroksen, muistoa kunnioittamaan. Haaste alkoi eilen 14.1.2016 ja päättyy 31.10.2016 - päivänä, jolloin Potter-maailmassa tulee kuluneeksi 35 vuotta Harryn vanhempien, Lilyn ja Jamesin, kuolemasta. Mukaan haasteeseen kelpaavat mitkä tahansa Potter-maailmaan sijoittuvat teokset.

Lukutasot ovat seuraavat:

0 kirjaa: Ankeuttaja
1 kirja: Jästi
2 kirjaa: Surkki
3 kirjaa: Kotitonttu
4 kirjaa: Huispaaja
5 kirjaa: Aurori
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri

Perinteisesti minulla on ollut tapana osallistua haasteisiin täysillä tai ei ollenkaan, joten Taikaministerin arvoahan tässä lähdetään tavoittelemaan. Lukulistalla ovat itsestäänselvästi varsinainen Harry Potter -sarja (viimeksi luin sarjan 4 vuotta sitten) ja Tylypahkan "koulukirjat" Quidditch Through the Ages ja Fantastic Beasts and Where to Find Them. Siuntio Silosäkeen tarinat taidan jättää väliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

1. Newt Scamander (J.K. Rowling): Fantastic Beasts and Where to Find Them
2. Kennilworthy Whisp (J.K. Rowling): Quidditch Through the Ages
3. J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
4. J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Luettu: 9/8

perjantai 8. tammikuuta 2016

Taru sormusten herrasta

"Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on."

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (The Lord of the Rings) on eeppinen korkeafantasiateos. Juoni lienee - ainakin pääpiirteittäin - käytännössä kaikille tuttu. Konnussa, Repunpäässä asuva hobitti Bilbo Reppuli suunnittelee 111-vuotisjuhliaan ja jättää taikasormuksen adoptoidulle perijälleen ja sukulaispojalleen Frodolle lähtiessään pois. Velho Gandalf Harmaa on saanut selville sormuksen olevan Valtasormus, jonka Musta Ruhtinas, Sauron, teki hallitakseen Keski-Maan kansoja. Sauronin joukot ovat viime vuosina keränneet voimiaan ja monissa Keski-Maan osissa soditaan jo: Frodo on sormuksenkantajana suuressa vaarassa. Pieni hobitti saa tehtäväkseen tuhota Valtasormuksen Tuomiovuoren tulessa, samassa paikassa, jossa sormus aikoinaan taottiin.

Taru sorumsten herrasta -trilogiasarjan ensimmäinen osa, Sormuksen ritarit, kertoo kuinka Frodo lähtee Konnusta hobittiystäviensä Meriadoc "Merri" Rankkibukin, Peregrin "Pippin" Tukin ja Samvais "Sam" Gamgin kanssa, pyrkien Briin kautta Rivendelliin, haltioiden asuinsijoille. Rivendellissä pidetään neuvonpito Elrondin johdolla, ja Frodon tehtävää tukemaan muodostetaan Sormuksen saattue. Saattueeseen kuuluvat ihminen Aragorn, samooja, jota myös Konkariksi kutsutaan, Gandalf Harmaa, kääpiö Gimli, haltia Legolas, Gondorin valtakunnan käskynhaltijan poika Boromir ja neljä hobittia. Toinen osa, Kaksi tornia, kertoo mitä tapahtuu kun Sormuksen saattue hajoaa. Sam ja Frodo jatkavat matkaansa Mordoriin, muut sormuksen ritarit jatkavat matkaansa kohti Rohania ja Gondoria. Gondorissa, Minas Tirithissä, odottaa Denethor, käskynhaltija. Sauron puolestaan kokoaa joukkojaan Minas Morgulissa. Kuninkaan paluu - sarjan viimeinen osa - kertoo Aragornin, Isildurin perillisen, paluusta Gondoriin. Rohanin miehet saapuvat Gondorin avuksi sodassa, Denethor tahtoo jo luovuttaa. Frodo ja Sam puolestaan pyrkivät edelleen kohti Tuomiovuorta, seuranaan säälittävä Klonkku, Valtasormuksen aiempi haltija. Lopulta Sormus tuhotaan, Sauron kukistetaan ja sota päättyy.

Olen lukenut trilogian kerran aikaisemmin, kymmenen vuotta sitten. Juoni oli tuttu, kiitos elokuvien, vaikka edellisestä lukukerrasta ei muistunutkaan mitään mieleen. Muistelin Taru sormusten herrasta -sarjan olevan pitkäveteinen ja puuduttava, mutta en olisi voinut olla enemmän väärässä. Tolkienin kieli on kyllä rikasta ja kuvailevaa, mutta samalla kirjan tarina vei heti mennessään. Itse tarina on juoneltaan polveileva, vaikka pääjuoni on hyvin yksinkertainen: mennään Mordoriin ja tuhotaan Sormus. En ole varmasti ainoa lukija, jonka mielestä Taru sormusten herrasta -kirjan viehätys piilee ennen kaikkea siinä, kuinka huolella J.R.R. Tolkien on teoksen kirjoittanut. Jokainen yksityiskohta on mietitty, Keski-Maan historia ja tarusto ovat kuin oikeita. Tolkien todella loi fantasiamaailman, jonne pääsee matkustamaan lukemalla.

Kirjojen sielu ja todellinen päähenkilö on mielestäni Sam Gamgi. Vaikka Aragorn, Frodo ja Gandalf ovat ehkä kirjan mahtavimmat ja tärkeimmät hahmot, ei teossarja pysyisi koossa eikä Keski-Maa pelastuisi ilman Samia. Yleensä pidän kirjoissa erityisesti järkeään käyttävistä ja vahvoista päähenkilöistä, mutta Keski-Maassa, jota hallitsee suuri kavalkadi toinen toistaan viisampia ja valtaa tavoittelevia henkilöhahmoja, on Sam Gamgi tervetullut poikkeus. Sam ei välttämättä tee järjellä ajateltuna parhaita ratkaisuja, mutta Samilla pysyy koko matkan ajan jalat maassa ja sydän paikallaan. Sauron ja Valtasormus pystyvät vaikuttamaan viisaisiin, jotka näkevät Sormuksen mahdollisuudet ja ehkä haluavat niitä käyttää: älykkyys ja järki voivat usein sumentaa hyvyyden. Sam Gamgi onkin ehkä kirjan hyvin hahmo, ja vastakkainasettelu Mordorin valtiaan, Sauronin, ja tämän vastustajien välillä näkyy selvimmin juuri Samin hahmon kautta.

Toki pidin muistakin hahmoista: Frodo on sankarina kovin inhimillinen (vai pitäisikö sanoa hobittimainen?), Aragorn on ehkäpä sarjan kiehtovin hahmo, Klonkun traaginen kohtalo muistuttaa, että niin voisi käydä jokaiselle, Pippin ja Merri tuovat koomista kevennystä muuten niin raskaaseen tarinaan, kuolemattomat haltiat taas tuovat Keski-Maahan mystisyyttä. Taru sormusten herrasta -trilogian hahmoja voisi analysoida loputtomiin, mutta tyydyn vain sanomaan, että jokainen henkilöhahmo on huolella rakennettu ja uskottava. Kovin montaa yksiulotteista hahmoa ei sarjasta löydy. Sarjassa löytyvät kyllä hyvän ja pahan elementit vahvasti polarisoituneina - Sam Gamgi on lähimpänä absoluuttista hyvää ja Sauron lähimpänä absoluuttista pahaa - mutta tästä huolimatta hyvä ja paha eivät ole niin mustavalkoisia. Sauronia vastustavat Saruman ja Denethor sortuvat pahan puolelle, iljettävän Klonkun kohtalo ei ole tämän tietoinen paha valinta, vaan erilaisten traagisten sattumien ja heikkouden summa.

Taru sormusten herrasta on yksi parhaista fantasiakirjoista, joita olen lukenut. Tämä on myös ehkä lukemistani fantasiakirjoista eniten aikuiseen makuun. Tämä klassikko kannattaa ehdottomasti lukea, joskin Tolkienin teos Hobitti eli sinne ja takaisin pohjustaa Taru sormusten herrasta -trilogian tapahtumia niin hyvin, että suosittelen lukemaan sen ennen näitä kolmea. Itse lisäsin tämän trilogian myötä lukulistalle myös Silmarillionin: vaikka kirja ei yltäisikään Taru sormusten herrasta -sarjan tasolle, en ole vielä valmis jättämään Keski-Maata kokonaan.

Taru sormusten herrasta käsittää seuraavat kolme teosta:

Sormuksen ritarit
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Suomentajat: Kersti Juva ja Eila Pennanen (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Julkaistu: 1954 (suomennos 1973)
Alkuperäinen nimi: The Fellowship of the Ring
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 359

Kaksi tornia
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Suomentajat: Kersti Juva ja Eila Pennanen (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Julkaistu: 1954 (suomennos 1974)
Alkuperäinen nimi: Two Towers
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 286

Kuninkaan paluu
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Suomentaja: Kersti Juva (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Julkaistu: 1955 (suomennos 1975)
Alkuperäinen nimi: The Return of the King
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 243

maanantai 4. tammikuuta 2016

Maailman ääreen -blogin 4-vuotissynttärit!

Maailman ääreen -blogini täyttää tänään jo neljä vuotta! Kuluneiden vuosien aikana on tullut luettua 508 kirjaa ja kirjoitettua jokaisesta blogiin, pidemmin tai lyhyemmin. Postauksiakin on kertynyt liki sama määrä - tämä postaus on sattuvasti blogin 500. postaus. Kirjablogi ja lukeminen on harrastuksena kulkenut mukana jo hyvin pitkän aikaa.

Vuosi 2015 oli erittäin lukuisa kirjavuosi, ja vuosi 2016 tuskin yltää samaan. Varsinkin, kun päätin olla osallistumatta nyt hetkeen haasteisiin muiden kirjallisten uudenvuodenlupausteni lisäksi. Suorittajaluonteena kun haasteet saattavat joskus muuttua pakkopullaksi, vaikka lukeminen on ennenkaikkea rentouttava harrastus. Tulevana vuonna aion siis keskittyä lukemaan (ja bloggailemaan) täysin fiiliksen mukaan. Välillä tulee luettua enemmän, välillä vähemmän, ja välillä tulee kirjoitettua pidemmin, välillä lyhyemmin.

Kiitos vielä kaikille lukijoille ja kommentoijille, niin uusille kuin vanhoillekin!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Neljäntienristeys

Kirjoittaja: Tommi Kinnunen
Julkaistu: 2014
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 334

Maria aloittaa uransa kätilönä 1800-luvun lopussa, synnytyksiin hänet kutsutaan vain, jos paarmuskat ovat koettaneet kaikkea ja muuta toivoa ei ole. Avion ulkopuolella syntynyt tytär Lahja muokkaa elämästään aivan erilaisen kuin äitinsä, pettyen kuitenkin liitossaan ja perhe-elämässään. Aviomies Onni puolestaan kärsii itsensä kanssa, yrittää olla jotakin muuta tai edes jossain muualla. Lahjan miniä Kaarina haluaa sopeutua ja olla onnellinen miehensä Johanneksen kanssa, mutta elämä ei ole helppoa anopin kanssa samassa talossa.

Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-ehdokas: kirjaa on kehuttu paljon myös kirjablogeissa. Viimein tartuin tähän teokseen, ja kirja vei mennessään heti ensi sivuilta lähtien. Neljäntienristeyksessä kohtaavat neljä eri ihmistä, eri aikakausissa: he eivät kaikki edes kohtaa toisiaan fyysisesti, mutta heidän tarinansa kietoutuvat toisiinsa. Maria, Lahja, Kaarina ja Onni ovat kaikki inhimillisiä ja aitoja päähenkilöitä, lukija tempautuu mukaansa heidän elämiinsä sivu sivulta. Kinnunen kuljettaa hahmojaan läpi vuosisadan, tapahtumapaikkana toimii pieni pohjoinen kylä.

Neljäntienristeys on teos ennenkaikkea vahvoista naisista. Perinteisen miehen roolin omaksuvalla hahmolla ei ole Kinnusen romaanissa sijaa. Neljästä päähenkilöstä ainoastaan Onni on mies, ja hänkin edustaa aivan erilaista miehen mallia kuin mitä teoksen aikakauden ihanne edellytti. Onni elää kulissiavioliitossa, pyrkii tukahduttamaan itsensä uskoen olevansa sairas, mutta päätyy aina vieraisiin kaupunkeihin, vieraiden miesten vuoteisiin. Tarinan kolme naista - Maria, Lahja ja Kaarina - ovat kaikki mielestäni hyvin feministisiä hahmoja. Maria ei halua miestä, vaan haluaa säilyttää itsenäisyytensä. Lahja puolestaan todistelee työrintamalla olevansa yhtä hyvä ja ammattitaitoinen kuin miehetkin. Kaarina haluaa elää itsenäistä elämää, vaimona ja äitinä ilman anopin varjoa. Kolme erilaista elämäntarinaa.

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on upea aloitus kirjavuodelle 2016. Kirja oli koskettava ja surullinenkin, mutta samalla se kuvaa Suomen historiaa ja todellisuutta kauniisti ja aidosti päähenkilöidensä kautta.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Kirjabloggaajan uudenvuodenlupaukset

Harvemmin tulee tehtyä uudenvuodenlupauksia, mutta vuoden 2016 kunniaksi ajattelin luvata kolme asiaa blogiin liittyen. Saa nähdä, kuinka hyvin onnistun pitämään lupaukseni: kaikki ovat nimittäin aikalaisia kompastuskiviä...

1. Bloggaa reaaliajassa. Blogin pitämisen vuosina minulla on ollut tapana ajastaa postauksia tasaisin väliajoin - välillä kun tulee luettua useampi kirja viikossa, välillä taas tulee pidettyä taukoa. Postauksia tulee myös kirjoiteltua jopa pari kuukautta lukemisen jälkeen, kun ajastettuja postauksia on jonoksi asti, eikä julkaisemisella ole "kiire". Haluaisin oppia bloggaamaan kirjoista aikalailla heti kun olen lukenut ne - tällöin kirjan jättämät fiilikset ja ajatukset ovat myös vahvimmin mielessä. Tämä toki tarkoittaa epäsäännöllisyyttä postauksien julkaisutahdissa.

2. Opettele jättämään kirja kesken. Olen todella huono jättämään kirjoja kesken. Jotenkin tuntuu siltä, että en voi arvostella kirjaa, ellen ole lukenut sitä kokonaan ja antanut sille mahdollisuutta. Kuitenkin välillä tuntuu, että tulee luettua myös kirjoja, jotka eivät nappaa, vain siksi että "koko kirja kuuluu lukea". Kai tässä on taustalla myös jotain halua saattaa kaikki asiat loppuun... Inhoan keskeneräisyyttä. Kirjoja on kuitenkin niin paljon, ettei ole mitään järkeä tuhlata aikaa kirjoihin, joiden lukeminen on pakkopullaa. Toivottavasti tänä vuonna blogiin ilmestyy siis joko vain kirjoja, joista on oikeasti sanottavaa ja jotka herättivät tunteita tai vaihtoehtoisesti ehkäpä neljännesvuosittainen koontipostausta tägillä "keskenjääneet".

3. Lue ja kommentoi muita kirjablogeja enemmän. Muutin viime elokuussa kymmenen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen takaisin Suomeen. Ulkomailla muiden kirjablogien seuraaminen jää helposti väliin, koska kirjatarjonta on toisenlainen: tuntuu välillä tylsältä lukea juttu mielenkiintoisesta kirjasta ja ajatella, että tuon voin lukea sitten, kun pääsen taas Suomeen käymään. Nyt kun itsellä on mahdollisuus päästä käsiksi aikalailla samoihin kirjoihin kuin muilla kirjabloggaajilla, muiden postauksen lukeminen ja kiinnostavien kirjojen poimiminen blogeista muuttuu aivan toisella tapaa mielekkääksi.

Toivottavasti vuoden lopussa ainakin olen onnistunut pitämään lupaukseni, ainakin suurimmaksi osaksi!