perjantai 8. tammikuuta 2016

Taru sormusten herrasta

"Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on."

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (The Lord of the Rings) on eeppinen korkeafantasiateos. Juoni lienee - ainakin pääpiirteittäin - käytännössä kaikille tuttu. Konnussa, Repunpäässä asuva hobitti Bilbo Reppuli suunnittelee 111-vuotisjuhliaan ja jättää taikasormuksen adoptoidulle perijälleen ja sukulaispojalleen Frodolle lähtiessään pois. Velho Gandalf Harmaa on saanut selville sormuksen olevan Valtasormus, jonka Musta Ruhtinas, Sauron, teki hallitakseen Keski-Maan kansoja. Sauronin joukot ovat viime vuosina keränneet voimiaan ja monissa Keski-Maan osissa soditaan jo: Frodo on sormuksenkantajana suuressa vaarassa. Pieni hobitti saa tehtäväkseen tuhota Valtasormuksen Tuomiovuoren tulessa, samassa paikassa, jossa sormus aikoinaan taottiin.

Taru sorumsten herrasta -trilogiasarjan ensimmäinen osa, Sormuksen ritarit, kertoo kuinka Frodo lähtee Konnusta hobittiystäviensä Meriadoc "Merri" Rankkibukin, Peregrin "Pippin" Tukin ja Samvais "Sam" Gamgin kanssa, pyrkien Briin kautta Rivendelliin, haltioiden asuinsijoille. Rivendellissä pidetään neuvonpito Elrondin johdolla, ja Frodon tehtävää tukemaan muodostetaan Sormuksen saattue. Saattueeseen kuuluvat ihminen Aragorn, samooja, jota myös Konkariksi kutsutaan, Gandalf Harmaa, kääpiö Gimli, haltia Legolas, Gondorin valtakunnan käskynhaltijan poika Boromir ja neljä hobittia. Toinen osa, Kaksi tornia, kertoo mitä tapahtuu kun Sormuksen saattue hajoaa. Sam ja Frodo jatkavat matkaansa Mordoriin, muut sormuksen ritarit jatkavat matkaansa kohti Rohania ja Gondoria. Gondorissa, Minas Tirithissä, odottaa Denethor, käskynhaltija. Sauron puolestaan kokoaa joukkojaan Minas Morgulissa. Kuninkaan paluu - sarjan viimeinen osa - kertoo Aragornin, Isildurin perillisen, paluusta Gondoriin. Rohanin miehet saapuvat Gondorin avuksi sodassa, Denethor tahtoo jo luovuttaa. Frodo ja Sam puolestaan pyrkivät edelleen kohti Tuomiovuorta, seuranaan säälittävä Klonkku, Valtasormuksen aiempi haltija. Lopulta Sormus tuhotaan, Sauron kukistetaan ja sota päättyy.

Olen lukenut trilogian kerran aikaisemmin, kymmenen vuotta sitten. Juoni oli tuttu, kiitos elokuvien, vaikka edellisestä lukukerrasta ei muistunutkaan mitään mieleen. Muistelin Taru sormusten herrasta -sarjan olevan pitkäveteinen ja puuduttava, mutta en olisi voinut olla enemmän väärässä. Tolkienin kieli on kyllä rikasta ja kuvailevaa, mutta samalla kirjan tarina vei heti mennessään. Itse tarina on juoneltaan polveileva, vaikka pääjuoni on hyvin yksinkertainen: mennään Mordoriin ja tuhotaan Sormus. En ole varmasti ainoa lukija, jonka mielestä Taru sormusten herrasta -kirjan viehätys piilee ennen kaikkea siinä, kuinka huolella J.R.R. Tolkien on teoksen kirjoittanut. Jokainen yksityiskohta on mietitty, Keski-Maan historia ja tarusto ovat kuin oikeita. Tolkien todella loi fantasiamaailman, jonne pääsee matkustamaan lukemalla.

Kirjojen sielu ja todellinen päähenkilö on mielestäni Sam Gamgi. Vaikka Aragorn, Frodo ja Gandalf ovat ehkä kirjan mahtavimmat ja tärkeimmät hahmot, ei teossarja pysyisi koossa eikä Keski-Maa pelastuisi ilman Samia. Yleensä pidän kirjoissa erityisesti järkeään käyttävistä ja vahvoista päähenkilöistä, mutta Keski-Maassa, jota hallitsee suuri kavalkadi toinen toistaan viisampia ja valtaa tavoittelevia henkilöhahmoja, on Sam Gamgi tervetullut poikkeus. Sam ei välttämättä tee järjellä ajateltuna parhaita ratkaisuja, mutta Samilla pysyy koko matkan ajan jalat maassa ja sydän paikallaan. Sauron ja Valtasormus pystyvät vaikuttamaan viisaisiin, jotka näkevät Sormuksen mahdollisuudet ja ehkä haluavat niitä käyttää: älykkyys ja järki voivat usein sumentaa hyvyyden. Sam Gamgi onkin ehkä kirjan hyvin hahmo, ja vastakkainasettelu Mordorin valtiaan, Sauronin, ja tämän vastustajien välillä näkyy selvimmin juuri Samin hahmon kautta.

Toki pidin muistakin hahmoista: Frodo on sankarina kovin inhimillinen (vai pitäisikö sanoa hobittimainen?), Aragorn on ehkäpä sarjan kiehtovin hahmo, Klonkun traaginen kohtalo muistuttaa, että niin voisi käydä jokaiselle, Pippin ja Merri tuovat koomista kevennystä muuten niin raskaaseen tarinaan, kuolemattomat haltiat taas tuovat Keski-Maahan mystisyyttä. Taru sormusten herrasta -trilogian hahmoja voisi analysoida loputtomiin, mutta tyydyn vain sanomaan, että jokainen henkilöhahmo on huolella rakennettu ja uskottava. Kovin montaa yksiulotteista hahmoa ei sarjasta löydy. Sarjassa löytyvät kyllä hyvän ja pahan elementit vahvasti polarisoituneina - Sam Gamgi on lähimpänä absoluuttista hyvää ja Sauron lähimpänä absoluuttista pahaa - mutta tästä huolimatta hyvä ja paha eivät ole niin mustavalkoisia. Sauronia vastustavat Saruman ja Denethor sortuvat pahan puolelle, iljettävän Klonkun kohtalo ei ole tämän tietoinen paha valinta, vaan erilaisten traagisten sattumien ja heikkouden summa.

Taru sormusten herrasta on yksi parhaista fantasiakirjoista, joita olen lukenut. Tämä on myös ehkä lukemistani fantasiakirjoista eniten aikuiseen makuun. Tämä klassikko kannattaa ehdottomasti lukea, joskin Tolkienin teos Hobitti eli sinne ja takaisin pohjustaa Taru sormusten herrasta -trilogian tapahtumia niin hyvin, että suosittelen lukemaan sen ennen näitä kolmea. Itse lisäsin tämän trilogian myötä lukulistalle myös Silmarillionin: vaikka kirja ei yltäisikään Taru sormusten herrasta -sarjan tasolle, en ole vielä valmis jättämään Keski-Maata kokonaan.

Taru sormusten herrasta käsittää seuraavat kolme teosta:

Sormuksen ritarit
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Suomentajat: Kersti Juva ja Eila Pennanen (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Julkaistu: 1954 (suomennos 1973)
Alkuperäinen nimi: The Fellowship of the Ring
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 359

Kaksi tornia
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Suomentajat: Kersti Juva ja Eila Pennanen (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Julkaistu: 1954 (suomennos 1974)
Alkuperäinen nimi: Two Towers
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 286

Kuninkaan paluu
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Suomentaja: Kersti Juva (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Julkaistu: 1955 (suomennos 1975)
Alkuperäinen nimi: The Return of the King
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 243

14 kommenttia:

  1. Hauska lukea mietteitäsi tästä kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos postaus osui ja upposi! :)

      Poista
  2. Vaikuttava postaus, jossa tuot hienoja näkökulmia esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä kirjasta saisi kyllä paljon enemmänkin irti, mutta kaikkea ei voi yhdessä postauksessa puida.

      Poista
  3. Ah, Taru Sormusten Herrasta... Pitäisi lukea trilogia tässä jossain vaiheessa uudelleen. Minua viehättää myös nimenomaan kirjan maailma ja kuinka yksityiskohtainen ja huolellinen se on. Sen laajuus ja kokonaisuus viehättää minua niin kovasti ja se tuntuu todella aidolta paikalta aina valtavine historioineen ja taruineen. Lukijana arvostan huolellista maailmaa ja tässä trilogiassa aivan erityisesti.

    Ja Sam Gamgi <3 Ehdoton suosikkihahmoni aina Aragornin sekä Merrin ja Pippinin rinnalla. Frodo saattaa olla hahmoista se keskeisin Sormuksineen, mutta Sam on se joka kantaa Sormuksen kantajaa yli pahimpien hetkien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo todentuntu ja Keski-Maan yksityiskohdat tekevät tästä niin upean! Ja tuo on mainiosti kiteytetty, Sam Gamgi kantaa Frodoa matkalla Mordoriin, lopussa ihan kirjaimellisestikin... Yleensä sellaiset hyvät ja vähän tyhmät (mitä Sam ajoittain on) hahmot eivät iske mutta tässä kirjassa Sam oli suosikkini.

      Poista
  4. Minä ostin tämän aikoinaan, varmaan ihan saman painoksen (tai siis tuon kuvan kirjan) ja aloitinkin sitä, mutta... Olen miettinyt, että ehkä se Hobitti olisi helpompi aloitus, mutta en vain ole niin kiinnostunut fantasiasta. En ole vielä edes katsonut näitä uusia leffojakaan. Mutta kaverini on varmasti yksi Suomen suurimpia Tolkien-faneja ja muistaakseni hänen suosikkinsa on juuri Silmarillion, joten tuskin joutunet kovasti pettymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hobitti on kyllä helpompi aloitus, se on lyhyempi ja tapahtumarikkaampi, tässä on enemmän keskustelua ja kuvailua. Suosittelen kokeilemaan sitä! Fantasia ei tosin ole kaikkien genre, mutta TSH käsittelee niin paljon suurempia teemoja, että uskaltaisin suositella tätä myös fantasiaa vältteleville. Kiva kuulla, että Silmarillionistakin pidetään, moni tuntuu tietävän vain Hobitin ja TSH:n.

      Poista
  5. Olin 13 kun luin Tarun Sormusten Herrasta ja ne päivät asettivat elämälleni suunnan. Tärkein kirja jonka olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat voivat todellakin muuttaa elämää paljonkin! Tämä on hyvin vaikuttava teos, pidin tästä todella paljon.

      Poista
  6. Ainiin, mulle jäi hieman epäselväksi että oletko jo lukenut Silmarillionin? Jos et ole, niin täältä pukkaa pientä vinkkiä: Aivan uskomattoman suuri teos siis kyseessä. Eeppisin ja kylmät väreet nostattavin kirja jonka tiedän, Keskeneräisten Tarujen Kirjan kanssa (joka kannattanee lukea sitten Silmiksen jälkeen). Tolkien halusi luoda briteille Kalevalan tyylisen mytologian mutta ei ehtinyt elää tarpeeksi pitkään saattaakseen unelmaansa loppuun. Hänen poikansa onneksi teki valtavan työn, keräsi koko aineiston kasaan ja toimitti niistä Silmarillionin, Keskeneräiset ja muita vähemmän proosallisia teoksia.

    ps. Tolkienin elämäkerta on myös aivan mvp, tai siis ehkä paremminkin mvb.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä lukenut Silmarillionia, meni tämän myötä TBR-listalle :) Ehdottomasti haluan lukea sen nyt, kun useampi on sitä kehunut!

      Poista
  7. Hobitit luin aikoinaan, mutta se ei mitenkään erityisesti kolahtanut. TTS haluisin tietenkin lukea, mutta saa nähdä milloin uskaltaudun.. Ainakin kirjoitit kirjasta houkuttelevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hobitti oli musta ihan jees, nopeaa luettavaa! TSH:ssa Tolkienin fantasiamaailma pääsee enemmän oikeuksiinsa :) Ja Hobitti ei mielestäni ollut ihan niin aikuiselle yleisölle kirjoitettu kuin TSH... Kannattaa ainakin kokeilla tätä!

      Poista